— Niin, minulla on vettä. Täällä, täällä!
— Kiitetty olkoon Jumala, joka liikutti sydämesi! Paina alhaalla olevaa säppiä, niin ovi aukeaa!
Clemens hapuili ja löysi säpin. Hän vetäisi sitä. Samassa ovi aukeni, ja hänen edessään häämöitti pimeässä vanki. Tämä oli hapuilematta löytänyt vesiastian, niinkuin janoinen antilooppi haistaa lähteen erämaassa.
— Suloinen Jumalan anti! Nyt aavistan, mitä elämän vesi on hengelle. Veli Clemens, minä en ole koskaan unohtava sitä, joka antoi minulle tämän juoman. Veli, sinä olet ollut hyvin tottelematon, rikkonut paljon, sillä olet antanut minulle enemmän kuin määrätty on; et ole virvoittanut ainoastaan kieltäni vaan koko olentoni. Kuinka vanha olet?
— Kahdeksantoista-vuotias.
— En tahdo nähdä sinua, kun olet niin vanha kuin Eufeemios. Sinä olit kyllä alussa suora ja kaunis taimi; vahinko että sinusta pitää tulla väärä puu. Vaan täällä on pilkkosen pimeä … menkäämme ylös katsomaan, mitä kaupungissa tapahtuu. Tahdotko seurata minua?
— Mitä teet? huudahti Clemens ja tarttui Teodooroksen käsivarteen. — Veli, etkö muista, että olet vanki? Tahdotko lähteä pois vankihuoneesta? Aiotko paeta?
— Tahtooko vanki paeta? Ettäs kysytkään! sanoi Teodooros jatkaessaan matkaansa ylös rappusia.
— Taivaan nimessä … veli … muista, että tämä on Petroksen tahto … muista, että teet minut onnettomaksi … minä annoin sinulle vettä juodaksesi … ja sinä palkitset minua tällä tavoin!
— Sinä erehdyt, Clemens. Kun sinä kiirehdit vettä tuomaan nääntyvälle, ei se tapahtunut palkinnon toivossa…