Hän säpsähti peljästyneenä.
"Ratkaiseva hetki lähenee", höpisi hän. "Tahdon kerran koettaa, enkö minäkin osaa huutaa raivoisan rahvaan tavalla. Terve — ei, kuolema Cesarille!"
Tikari välkkyi hänen kädessänsä. Ripeästi piilotti hän sen jälleen ja meni puiden sekaan.
Sanansaattaja palasi hengästyksissään Herenniuksen tykö ja huusi: "Hän tulee!"
Tämä sanoma enensi yleisen jännityksen ja mielenliikutuksen korkeimmillensa.
Sisäänkäytävän vieressä olevat soitsunkantajat kumarsivat syvään. Heidän rivinsä läpi astui pitkä ja solakka, vakaisennäköinen, parrettunut mies. Hänen tukkansa oli paksu ja harmahtava, pukunsa yksinkertainen; kapeilla purppurajuovilla kaunistellun tunikansa[31] päällä oli hänellä korkeavaatteinen viitta, ja päässänsä yksinkertaisesti koristettu nahkakypäri.
Seurueena oli hänellä useita upseereja.
Rajuilla kättentaputuksilla tervehdittiin sisälle tulevata Cesaria, joka ystävällisesti kumarteli päätänsä kaikille haaroille.
Herennius meni ylhäistä vierastansa vastaan.
"Ylhäinen Cesar", sanoi hän, painaen päänsä alas ja vasemman kätensä rintaansa vasten, "palvelijasi on onnellinen saadessaan sinut vieraaksensa."