"Homeeron", keskeytti toinen ripeästi hänen puheensa, "pidän valtiollisissa asioissa lapsen arvossa."
"Vai niin?" sanoi filosofi pistävästi. "Sittenpä ei minulla todellakaan ole enää mitään lisättävää. Mutta kiitän Agatonia hyvästä opetuksesta."
Sitten meni hän takaisin pimeään nurkkaansa.
Palvelija tuli Herenniuksen luokse ja kuiskasi hiljaa muutaman sanan hänen korvaansa. Hän nousi pikaisesti ylös.
"Hyvät ystävät", sanoi hän vilkkaasti, "keisari saapui tunti sitten
Napoliin ja aikoo tulla meidän seuraamme. Suokaa anteeksi."
Näin sanottuansa katosi hän.
Myöskin toiset nousivat ylös ja juttelivat innolla tästä odottamattomasta sanomasta. Kaikilta haaroilta nähtiin vieraiden kiiruhtavan esiin ja lausuvan kummastuksensa toisilleen. Suitsunkantajia asetettiin sisäänkäytävän edustalle ja sinne tänne lisättiin valoa tahi järjesteltiin se vaikutuksellisempaan tapaan. Orjia asetettiin määrättyjen välien päähän toisistaan Napoliin saakka, jotta he edeltäkäsin antaisivat tiedon keisarin ja hänen seurueensa tulosta.
Sill'aikaa kävi eräs mies loitolla puistossa, missä ei ollut ihmisiä, edestakaisin samaa polkua. Hän näytti olevan peljättävässä mielenliikutuksessa. Välistä hosui hän ympärilleen käsillään, välistä syöksyi esiin mielettömän tavoin, välistä katsoi hän liikkumatta puihin ja pensaihin.
"Niin — ei", jupisi hän. "Sinä et saa — mutta minä tahdon —
Herennius — kestiystävyys — ei, minä en voi!"
"Cesar, Cesar!" kaikui kadulta. "Terve, Cesar!"