Sitten meni hän takaisin paikallensa.
"Tiedän hyvin", jatko Herennius, "että jos ylimalkaan joku ihminen voi saattaa järjestyksen jälleen valtakuntaan, niin on se Septimius Severus. Mutta olemmehan usein nähneet parhaimpienkin voiman ja tarkoituksen menevän mitättömiin, kun sallimus on epäsuosiollinen."
"Niin, se on näiden viimeisten vuosisatojen viisautta", virkahti pilkallisesti eräs mies, joka tähän asti oli istunut äänetönnä ja katsoa tuijottanut eteensä, "että yksi ainoa hallitsee miljoonia. Tämän yhden ainoan tähden joutuvat tuhannet hukkaan, ja kuitenkin olisi oikeammin, että tämä ainoa sortuisi monen tähden."
Hän lausui nämät sanat kylmällä, vihlaisevalla äänellä.
"Ne ovat persoonallisia mielipiteitä, Agaton", vastasi Herennius torjuvasti. "Brutuksen ja kaikkein näiden kunnianarvoisten murhaajain ajat ovat olleet ja menneet."
Agaton puristi yhteen huulensa.
"Mikä on mennyt, ei sentään ole unhotettu", jupisi hän.
Filosofi nousi jälleen seisoalleen ja astui esiin.
"Sanoohan Homeero näin", virkkoi hän:
"Yhden on kuninkahaksi vaan määrännyt moniviisas Kronos."