"Minä tunnen hänet vallan hyvin", vastasi Calpurnius ja pimeä varjo lennähti hänen kasvoillensa. "Hän on legaattina Kartagossa."
"Hän oli merkillinen ihminen", pitkitti Herennius, "haaveksija, joka leirissä vaan harjoitti opintoja, mutta tappelussa taisteli kuin leijona."
"Hän on prokonsulille oikeana kätenä", lisäsi Calpurnius.
"Ja tulee luultavasti myös hänen seuraajakseen", sanoi Herennius. "Keisari ei ole hyvällä mielellä prokonsulia kohtaan, sillä hän tietää kyllä hyvin, että tämä on ollut salahankkeissa häntä vastaan, hänen vihollisensa Pescenniuksen kanssa."
"Paljo tullee muuttumaan nykyisen hallituksen aikana", lisäsi kolmas seurassa.
"Niin, sen sanon teille", kuului käheä ääni loitommalta, ja laiha, ankaran-, juronnäköinen mies astui esiin, "että hän tarttuu kiinni rattaanvärttinöihin, eikä turhaan pidä Severuksen nimeä."
Läsnäolijat silmäilivät puhujaa kummastellen.
"Kuulkaa mitä sanon teille", jatkoi hän. "Olin kerran leirissä Carnuntum'in luona ja mietin olemisen syytä ja tarkoitusta. Silloin taputti joku minua olkapäähän. Minä käännyin katsomaan ja upseeri seisoi vieressäni ja kysäsi minulta: 'Mitä teet?' ja minun vastattuani hänelle, kysyi hän vielä: 'Uskotko sinä jumalia olevan?' Minä vastasin: 'Tutkimukseni osottavat minulle sen, mutta te mahtanette oppia sen historiasta.' Sillä kaikenlaista turmaa on syntynyt näinä vuosina ja valtakunnassa on kaikki lähtenyt pois liitoksistansa, juuri sentähden, ett'eivät roomalaiset ole pitäneet lukua jumalistansa ja ovat antaneet kaikellaista epäuskoa syntyä. Siihen vastasi hän minulle: 'Sinä olet oikeassa', ja sen kanssa meni hän matkaansa. Hänen nimensä oli —"
"Ah, Antistenes", virkkoi Herennius leikillä, "semmoisiin sanoihin ei saa perustaa liian paljoa. Te filosofit olette tieteisoppineita. Todellisten olojen painon alla horjuu ja notkistuu ihminen kuin hennoin ruoko."
"Ehkä lienet oikeassa", jupisi laiha mies äreästi. "Kurja luontokappale on ihminen."