Murhaaja näytti tulevan ankaraan mielenliikutukseen, mutta hän ei tohtinut nostaa silmiänsä.
"En ole tullut nuhtelemaan sinua", jatkoi Herennius. "Päinvastoin säälittää minua, että olet uskaltanut ryhtyä niin onnettomaan tekoon."
Agaton nosti kalpeat kasvonsa ja silmäili hetkisen tutkistelevasti
Herenniusta. Sitten antoi hän päänsä vaipua syvään rintaansa vasten.
"Suo anteeksi minulle", virkkoi hän sekavasti, "kestiystävyytesi loukkaus. Jumalat ovat soaisseet minut. Voi minua, onnetonta!"
Herennius teki kieltävän liikkeen.
"Minä suon sinulle anteeksi, koska kadut rikostasi", lausui hän. "Antakoot jumalat sinulle voimaa nöyrästi käydä kohtaamaan sitä ankaraa rangaistusta, joka sinua odottaa. Hyvästi!"
Näin sanottuansa meni hän pois.
Eräässä huvilan kamarissa olivat Marcella ja Viktoria hoitamassa Juliaa, ja Viktoria erittäinkin koetti liikuttavalla hellyydellä edeltäkäsin tutkia ja täyttää ystävättärensä kaikki halaukset.
Haava ei ollut vaarallinen, mutta kivullinen. Tikari oli sattunut olkaluuhun ja tehnyt syvän haavan. Julia koki olla iloinen, jott'eivät hänen sisarensa ja ystävättärensä olisi olleet levottomat.
"Tyttäreni", lausui Herennius — hän ei koskaan ennen ollut tällä nimellä puhutellut Juliaa — ja tarttui haavoitetun käteen, "sinä pelastit tämän huoneen suuresta häväistyksestä, kun estit ilkityön tapahtumasta ja pelastit valtakunnan tuen. Ollen tämän huoneen isäntä ja keisarin ystävä, pyydän sinua, jos Calpurnius ja Marcella sen sallivat: ole Viktorialleni enemmän kuin ystävätär, ole hänelle sisar ja minulle tytär!"