Naurussa suin käänsi Julia kasvonsa sinne päin, jossa Calpurnius ja
Marcella istuivat.
He ymmärsivät tämän silmäyksen.
"Me emme voi erota sinusta", sanoi Marcella liikutuksella. "Vaikka sisareni, olet sinä minulle myöskin kuin tytär. Mutta sinun pitää nyt olla myöskin Viktorian sisar."
"Ja minun tyttäreni", lisäsi Herennius.
Kymmenes Luku.
Harhatiellä.
Hymyilevällä, "suruapoistavalla" Pausilypoon rannikolla, Napolin ja Puteolin välillä, oli niiden huviloiden rivissä, jotka seppelöivät tätä ihanaa rantaa, Luciuksen maatalo yksinään, ison puutarhan ympäröimänä. Vaikka Lucius oli syntynyt ja kasvanut Ateenassa, oli hän kuitenkin roomalaisista vanhemmista. Heidän kuoltuansa ei hän ruvennut valtionpalvelukseen, vaan vetäytyi tänne, elämään kokonansa tieteille. Syvien filosofiallisten tietojensa, helpon puheenlahjansa ja terävän sukkeluutensa vuoksi oli hän ennen pitkää tullut suosituksi seuraelämän piireissä. Tämän nuoren oppineen liittyminen kristilliseen seurakuntaan ei tehnyt mitään muutosta siinä, ja Lucius puolestansa seurusteli entisellä pakottomalla tavallaan yhä edelleenkin pakanallisten ystäviensä kanssa. Kristityiden keskuudessa juteltiin tosin ihmeellisiä asioita Luciuksen "filosofillisesta kristillisyydestä", joten sitä nimitettiin, eikä hän oikeastaan vielä ollut tullutkaan osalliseksi kristillisyyden olennosta ja ytimestä. Hänen kristillisyytensä oli ainoastaan kristillisillä muodoilla kaunisteltua filosofiaa, joka ainoastaan ulkonaisesti oli raamatun mukaista ja johon hänet oli saanut eräs Napolissa asuva aleksandrialainen. Itse oli Lucius niin epäselvä ja itseytetön mielipiteissään, ett'ei hän käsittänyt, kuinka ryhditön semmoinen peruskanta oli. Tämän seikan otti myös Napolin piispakin viisaasti huomioonsa, ja kohteli nuorta filosofia, joka ei tuonut mielipidettänsä julkisuuteen, lempeydellä, eläen siinä toivossa, että nuoren ateenalaisen mieli vihdoin avautuisi lunastuksen totuudelle. Sentähden ei hän yhtään arvellut esittäessään Luciusta silloisen Rooman piispan Zephyrinuksen suosioon, kun Lucius kerran pitkän ajan oleksi maailmankaupungissa.
Lucius oli juuri noussut ylös aamulla Herenniuksen juhlallisuuden jälkeen, kun palvelija tuli hänelle ilmoittamaan vieraan tulleen. Noin neljänkymmenen vuoden vanha, matkapukuun puettu mies astui hänen tykönsä, ja otti esiin kirjoituksen, jonka hän ojensi Luciukselle, lausuen: "Rooman piispalta Zephyrinukselta."
Lucius tarttui siihen, kysyen:
"Pitääkö sinun saada tähän vastaus?"