"Ei, mutta huomenna tulee eräs kumppani, joka matkustaa takaisin
Roomaan ja vie sinun vastauksesi. Minä menen Sisiliaan."
Näin sanottuansa lähti sanansaattaja matkaansa.
Lucius heittäytyi sohvalle, levitti kirjoituksen ja luki puoliääneensä:
"Zephyrinus, Rooman piispa, veljelleen ja rakkaalle ystävälleen, ateenalaiselle Luciukselle Napolissa. Tervehdys ja rauha Jumalalta, meidän isältämme, ja Herralta Jesukselta Kristukselta. Rakkaani, eräs tapaus, joka kävi täällä ja on tuottanut meille levottomuutta ja surua, pani minut kirjoittamaan sinulle nämät rivit. Roomalaisnaisen Marcian, lähellä Roomaa olevan maatilan hoitaja on pannut kolme orjistansa kovaan vankeuteen, sentähden että he tunnustavat itsensä Kristukselle, ja piinaa heitä julmasti, saadakseen heidät luopumaan uskostansa. Me rukoilimme tilanhoitajaa näiden onnettomien puolesta, vaan kun ei hän ottanut meitä kuullaksensa, me käännyimme kiireimmittäin hänen herrattareensa Marciaan. Mutta juuri sinä päivänä, jolloin pyysimme saada häntä puhutella, oli hän lähtemäisillään Napoliin, jonka vuoksi emme saaneet hänelle esittää asiaamme. Pyydämme siis sinua, joka olet maailmaa kokenut mies, etsimään ylös Marcian ja toimittamaan häneltä semmoisen käskyn, että nuot onnettomat jälleen päästettäisiin vapauteensa. Sillä tiedäthän, ett'ei kirkko pidä huolta jäseniensä hengellisestä hyvästä ainoastaan, vaan myöskin ruumiillisesta. Herra Kristus olkoon kanssasi ja toimissasi. Me siunaamme sinua ja lähetämme sinulle veljellisen tervehdyksen."
Lucius pani kirjoituksen jälleen kokoon ja katsoi hetkisen miettiväisesti eteensä.
"Parempi olisi minusta ollut", jupisi hän itseksensä, "jos piispa olisi pyytänyt ketä toista tekemään tämän. Mutta koska minä nyt kerran olen siksi valittu, niin koetan olla hänen luottamustansa ansaitseva. Rooman piispan ystävyys ei minusta ole yhden tekevä eikä siis sovi minun hyljätä tätä tilaisuutta, jolloin ensi kerran saan toiminnalla osottaa itseni kiitolliseksi roomalaista vieraanvaraisuutta kohtaan."
Hän astui ulos balkongille ja antoi silmäyksensä liidellä ihanan meren ylitse. Mutta muutaman minutin kuluttua meni hän jälleen sisään. "Koska se on tehtävä, niin teenpä sen paikalla", virkkoi hän. "Se on myös parasta sekä piispalle että vankiraukoille."
Niin sanottuansa valmistautui hän lähtemään ulos.
Eräällä kallionpenkerellä Napolin itäisen linnan läheisyydessä oli huvila, jonka sen isäntä aina hyyräsi rikkaille pääkaupunkilaisille, jotka suvisin asuivat Napolissa. Sinne neuvottiin Luciusta, kun hän kaupungissa tiedusteli, missä roomalainen patriisitar Marcia asui.
Kohta oli hän huvilan portilla. Portinvahti nykäytti olkapäitänsä, kun
Lucius kysyi pääsisikö hän Marcian puheille.