Yhdestoista Luku.
Lasku ja nousu.
Seuraavana päivänä nousi Lucius jo aamun ensi koitossa ylös, meni työhuoneesensa ja alkoi kirjoittaa. Mutta työ ei tahtonut sujua; hän pysähteli usein ja vaipui ajatuksiinsa. Hetken kuluttua taukosi hän, käänteli pieneksi kaksi tiheään kirjoitettua lehteä, sulki ne sinetillä ja kirjoitti niihin päällekirjoituksen. Sitten otti hän esiin kirjarullan ja alkoi lukea. Mutta jo hetkisen kuluttua heitti hän sen syrjään ja käveli muutaman minuutin edestakaisin kamarissansa.
"Vie nämät molemmat kirjeet määräpaikkoihinsa", sanoi hän orjalle, "toisen Herenniuksen huvilaan, toisen Akropolissa olevaan Amphionin huvilaan. Ensin on sinun kuitenkin mentävä Herenniukselle, mutta älä ole kiireissäsi, sillä tulet sinne ehkä liian aikaiseen."
Hänen äänensä vapisi hänen tätä sanoessaan, mutta hänen kasvonsa olivat vallan levolliset.
Orjan lähdettyä meni Lucius puutarhaan, tiheään lehtimajaan, jossa hän oli ollut ensimmäisessäkin sieluntaistelussa ollessaan.
Päivä oli synkeä, ilma kellertävä ja helteinen kovan sirokon (polttavan tuulen) johdosta. Meri oli harmaattavan ja inhottavan näköinen.
Puolen tunnin kuluttua seisattui kantotuoli hänen asuntonsa edustalle.
Sen kantajat olivat hengästyneinä ja hien vallassa. Siitä astui ulos
Herennius kahden naisen kanssa, joiden kasvot ylteistään olivat
hunnulla peitetyt.
"Missä on herrasi?" kysyi Herennius portinvahdilta.
Tämä osotti puutarhaan. "Luultavasti lehtimajassa", lisäten siihen.