Orjat tavernissa huomasivat nämät ohitsemenijät.
"Tunnetteko tuota pitkää miestä?" kysyi yksi heistä.
Toiset vastasivat kieltävästi.
"Sittenpä tahdon jutella teille hänen elämäkertansa. Minä tunnen sen hyvin. Se saattaa olla lohdutukseksi vastaiselle elämällenne. Hänen nimensä on Callistus; hän oli ennen orjana suopealla Karpophoros nimisellä ukolla, jolla oli pieni vekselikauppa Piscina publikan varrella. Molemmat olivat he kristiaaneja. Kun nyt Karpophoros oli vanha eikä pitempään jaksanut hoitaa liikettänsä, jätti hän sen mieliorjansa Callistuksen haltuun. Se suuri luottamus, jota Karpophoros nautti kristityiltä, saattoi monen, erittäinkin lesken ja orvon panemaan rahansa Callistuksen pankkiin. Mutta mitä tapahtui? Joko ei Callistus ymmärtänyt niitä asioita tai oli hän veijari — hän teki, lyhyesti sanoen, konkurssin, mutta pakeni sitä ennen Portukseen matkustaaksensa meritse edemmäksi. Mutta Karpophoros kiiruhti hänen jälkeensä, sai hänet kiinni ja vei takaisin Roomaan miettimään erehdystänsä polkumyllyssä.
"Hänen istuttuansa siellä jonkun ajan tuli muutamia veljiä — niin kutsuvat kristiaanit toisiaan — Karpophoron luo ja nuhtelivat häntä, että hän sillä tavalla piti Callistusta. Pitää antaa sille ihmisraukalle tilaisuutta sovittaa vikansa, sanoivat he. Kun Callistus sitten vielä vakuutti itsellänsä olevan rahoja saamatta, niin suostui suopea Karpophoros antamaan vangille vapauden. Mutta mitä teki Callistus nyt? Hän töytäsi synagogaan, kiljui siellä: 'minä olen kristitty!' ja nosti sellaisen metelin, että juutalaiset karkasivat hänen päällensä, rääkkäsivät häntä ja sitten veivät hänet maaherran eteen. Minä olin itse läsnä, kun tämä kuulusteli häntä. 'Minä olen kristitty!' oli ainoa, minkä maaherra voi saada häneltä vastaukseksi. Yht'äkkiä tuli Karpophoros kiireesti sinne. Hiki virtaili hänen otsaltansa. 'Tuo veitikka', sanoi hän prefektille, 'ei ole mikään kristitty; sen nimen on hän vaan vääryydellä anastanut itsellensä. Sen lisäksi on hän varastanut minulta paljon rahaa, jonka heti voin näyttää toteen.' Ja hän todisti sen. Mutta kun Callistus yhä vaan vakuutti olevansa kristitty, niin tuomitsi prefekti hänet juuri semmoisesta tunnustuksesta karkotettavaksi Sardiniaan. Siellä oli hän monta vuotta. Mutta minkä luulette hänen nyt olevan? Kristiaanien ensimmäinen mies, tai paremmin sanoakseni se, joka taluttaa heidän esimiestänsä, jota he kutsuvat piispaksi, samoin kuin hoitajatar taluttaa pientä lasta. Niin, äskettäin sanoi minulle Servulus, joka on piispan talossa ja myöskin kristiaani, että tämä Callistus voisi päästä piispaksikin. — Siitä näette, hyvät ystävät, kuinka pitkälle toinen meistä saattaa tulla."
Toiset nauroivat.
"No, ei totta tosiaankaan ole mitään pitkälle tulemista, jos pääsee kristiaanien piispaksi", virkkoi kreikkalainen.
"Erehdyt, jos luulet niin", jatkoi puhuja. "Eikö Commoduksen aikana kaikkivaltijas Marcia kuulunut heidän joukkoonsa? Ja onhan keisarin hovissa nytkin semmoisia, jotka tunnustavat tätä harhauskoa. Katso ympärillesi mihin hyvänsä, niin aina näet kristiaaneja. Hedelmäkauppijatar, joka istuu torilla, on heidän uskolaisiansa, samoin kuin ylhäinen herratarkin, jolla on hallussansa tusinoittain orjia. Jopa pretoriaanein kasarmissakin on niillä puolueensa, ja tiedättehän jokainen, miten niitä on käsityöläisissä."
"Minä luulen", virkkoi eräs afrikalainen salamielisesti, "isäntäni puolison myöskin olevan kristityn. Tavan takaa lähtee hän öillä salaa pois kotoa —"
Kreikkalainen nauroi.