Ukko naurahti.
"Miekka ei ole terässään", sanoi hän hiljaan, käyden istumaan. "Nämät vanhuuden heikontamat ja veltostuttamat käsivarret eivät enään kanna asetta, vaan kurottuvat ainoastaan rukoukseen. Toisia sotureita on Herra valinnut. — Tulen Aasiasta", jatkoi hän muutaman minutin perästä, "menin sinne katsomaan vielä kerran kotomaatani, ennenkuin silmäni ummistuvat ainiaksi. Nyt olen paluumatkalla Galliaan. Samoin kuin muinoin suuri apostolimme, en minäkään tahtonut kulkea Rooman ohitse käymättä teitä vahvistamassa ja saamassa teiltä vahvistusta."
"Rakas veli", vastasi Zephyrinus, "kiitetty olkoon Herra vielä kerran, että on suonut meidän nähdä sinun kasvosi. Me tarvitsemmekin suuresti sinun vahvistustasi. Aallot raivoavat kirkon laivan ympärillä, ikäänkuin tahtoen nielaista sen."
Taaskin menivät ukon huulet hymyyn.
"Anna niiden raivota, Zephyrinus. Ne eivät meitä voi niellä. Matkalla olen käynyt monessa seurakunnassa. Kuinka nuorellisesti on sydämmeni iloinnut, kun olen nähnyt niiden olevan lujina hengen yksimielisyydessä, ja sysivän tyköänsä valehtelijoita ja vääriä profeettoja, jotka tahtovat asettaa ihmisten sanan Jumalan sanan sijaan. Sama henki yhdisti niitä kaikkia; sama henki, sama toivo elähytti niitä. Ja mekö sitten pelkäisimme ja hätäilisimme? Ei, kiitetty olkoon Herra ja ylistetty hänen nimensä kaikessa ijankaikkisuudessa! Ei mikään viekkaus, ei mikään väkivaltaisuus saata voittaa meitä."
"Kyllä minäkin luotan Herraan, rakas veli", vastasi Zephyrinus nöyrästi, "että hänen väkevä kätensä tukee meitä. Mutta onko sinusta käsittämätöntä, että minulle välistä tulee huoli, kun näen uskonheittureita yhä enemmän ilmautuvan seurakuntaani, jotka petollisesti sanovat itseänsä kristityiksi, ikäänkuin voisivat he täällä valloittaa koko kristikunnan?"
"Herra kitkee aikanansa ohdakkeet", vastasi Irenaeus. "Ja meidän velvollisuutemme on tehdä itsemme aseiksi hänen käteensä. — Niin, Zephyrinus", sanoi hän juhlallisella, korkeammalla äänellä, "salli miehen, joka Herran armosta on päässyt korkeaan ikään ja saanut runsaasti vaikuttaa, sanoa sinulle tämä: 'Ole lempeä taitamattomille ja eksytetyille, ystävällinen katuvaisille, mutta kova, kova kuin kivi susille, jotka tunkeutuvat laumaasi, tahtoen syöstä Kristuksen istuimeltansa ja asettaa sijaan itsensä ja mitättömän ihmisten sanan. Ne ovat varkaita ja ryövärejä ja juovat poroista, inhottavaa vettä; sillä kirkossa ainoastaan on Jumalan henki, ja missä Jumalan henki on, siellä on kaikki armo ja totuus.'"
"Tahdon ajatella sanojasi", vastasi Zephyrinus.
"Sinä olet paimen seurakunnassa, jota Herra on siunannut enemmän kuin muita", jatkoi Irenaeus. "Sielun silmillä näen sen jo kohoavan maanpiirin kirkkojen yli ja sen paimenien tulevan lainsäätäjiksi ja johdattajiksi monelle. Mutta voi heitä, jos he milloin kelvottomasti panisivat toimeen Herran sanat ja käskyn! Silloin otetaan valtikka heiltä pois ja annetaan toiselle."
"Jumala siitä varjelkoon", sanoi Zephyrinus.