Nyt tuli muutamaksi minutiksi äänettömyys.
Sitten virkkoi Irenaeus taas:
"Mutta kerro minulle hiukan tarkemmin seurakuntasi tilasta ja mitä Septimius Severuksesta tiedetään. Minua aavistuttaa että hänen miekkansa kerran kohtaa minua."
Zephyrinus täytti kernaasti vanhuksen tahdon ja alkoi kertoilla seurakuntansa laajenemisesta ja sisällisistä suhteista.
Kolmastoista Luku.
Petollisuus ja uskollisuus.
Melkein samaan aikaan tuli eräs mies tomuisissa matkavaatteissa Ostiasta Roomaan. Cestiuksen pyramiidin luona seisattui hän ja istuutui kivipenkille, joka oli asetettu siihen väsyneitä matkamiehiä varten. Uneksivasti katseli hän hetkisen maahan. Sitten nousi hän taas istualtaan ylös. "Ei", sanoi hän itseksensä, "minä en voi enkä tahdo levätä ennenkuin olen saanut varmuutta hänestä, jonka tähden olen antautunut tälle vaivaloiselle ja vaaralliselle matkalle. Jospa kuitenkin onnetar olisi minulle suosiollinen!"
Puhdistettuaan harjalla tomun vaatteistansa tavernassa, kaupungin portin vieressä, meni hän kiireesti Aventinuksen yli ja oli juuri lähtemäisillään astumaan erästä poikkikatua alaspäin, joka ulottui Circus Maximuksesta Palatinukseen, kun muutamia pretoriaaniupseereita tuli hänelle vastaan, sulkien häneltä tien. Hän tuli silminnähtävästi hämille ja tahtoi mennä ohitse kasvot toisaalle käännettyinä, kun äkkiä yksi upseereista astui hänen luoksensa ja, katsoa tirkistäen häneen, huudahti: "Mitä kaikkea! Kartagon legaatti! Terve tulemastasi Roomaan, Markus Licinius!"
Matkamies vaaleni ja peräytyi askelen takaperin.
"Kaiken pyhän tähden, Petronius", sai hän työläästi sanotuksi, "älä ilmaise minua!"