"Niin, niin", sanoi hän, "sinä ehkä olet oikeassa. Mahdollisesti saatan kohta tulla siihen tilaan, että minun on kysyminen muilta: mitä on elämä? kuinka minun pitää nauttiman sitä? ja silloin tahdon ajatella sinua."
Hän nousi seisoalleen.
Myöskin Sabina nousi seisoalleen.
"En tahdo pidätellä sinua", sanoi hän, "mutta toivon ja suon sinun kohta tulevan jälleen ja viipyvän kauemmin, eikö niin?"
Hän loi hehkuvan silmäyksen Liciniukseen.
"Niin, niin", vastasi Licinius ja tarttui tytön hänelle ojentamaan käteen. "Voi hyvin!"
Hän lähti huoneesta ja astui nopeilla askelilla ulos kadulle. Lähellä kasarmia näki hän erään centurion[20] seisovan. Hän huusi luoksensa hänet.
"Tiedäthän missä Calpurnius asuu?"
"Tiedän, herra."
"Ota kymmenen miestä väestäsi ja pidä huoli, että hänen huoneensa tulee hyvästi vartioituksi ja suojelluksi. Sinä vastaat minulle päälläsi sen asukkaiden turvallisuudesta."