Nuori sotamies nauroi pilkallisesti.
"He eivät tohdi karata meidän päällemme; meillä on voimaa. Kartagosta menee joka kymmenes henki, jos he aikovat viedä kaikki kristityt kuolemaan. Ja onhan meillä paljon vaikuttavia suosijoita keisarin hovissa. Paransihan yksi meistä keisarin itsensä raskaasta taudista ja onhan kristitty imettäjä kasvattanut hänen esikoisensa. Prokonsuli miettiköön tarkemmin, ennenkuin päästää kansan raivon vapaasti valloillensa. Kas, tuolta tulee Tertullianus!"
Tämä astui kiireesti katua ylöspäin. Sotamiehet tervehtivät häntä ystävällisesti, hänen mennessänsä ohitse.
Asianajaja nyökäytti päätään tylysti ja meni edelleen. Heti kääntyi hän takaisin ja tuli suoraan sotamiehien tykö.
"Ovatko nämät niitä siveitä", sanoi hän pilkallisesti, osoittaen etusormellaan heitä, "jotka Herran lupauksen mukaan saavat maan periä? Sentähden lieneekin hän ottanut uskovaisilleen lapsen esimerkiksi ja käskenyt Pietarin pistää miekkansa tuppeen, että hänen uskovaisensa kävisivät murha-aseissa."
"Herra", vastasi centurio, "me olemme keisarin sotamiehiä ja palvelemme esivaltaa, jonka Jumala on asettanut."
"Niin", jatkoi asianajaja, "sillä tavalla osaatte te peitellä syntejänne raamatun lauseilla. Ettekö myös jostakin löytäisi sellaista kohtaa, jossa Herra käskee uhraamaan keisarin kuvapatsaalle ja ottamaan osaa juhlihin, joita pidetään epäjumalien kunniaksi?"
Niin sanottuaan meni hän kiireesti edelleen.
Äänettöminä katsoivat molemmat sotamiehet hänen jälkeensä.
"Hän ei nyt millään tavalla voi leppyä meidän säätyymme", alotti nuori legionalainen. "Sentähden on hän myös puolustanut Fulviusta, joka joku aika sitten keskellä leiriä repäsi pois päästänsä juhlaseppeleen, polki sen jalkoihinsa ja selitti olevansa kristitty. Sen sanon sinulle, että sellaisesta kiivaudesta saamme vielä kalliisti maksaa. Herra varjelkoon meitä sellaisista huimapäistä!"