Pieni laiha mies kuluneissa vaatteissa tuli sipsutti heidän luoksensa. Oikeassa kainalossaan oli hänellä kirjarulla, hänen kaidoissa kasvoissansa säteilivät viekkaat silmät.
"Ha, ha, ha!" nauroi hän. "Eikö tosi, hän on lukenut lain teille? Mutta sitä ei pidä ymmärtää niin pahoin. Tunnettehan te minut? Minä olen opettaja Kleisthenes. Monta kertaa on hän sanonut minullekin yksityisen opetuksen antamisen pakanallisille oppilaille olevan pilkkaa Jumalata vastaan. Ha, ha, ha! Ikäänkuin minulla olisi halu kuolla nälkään. Usko ei pidä lukua nälästä, sanoo hän aina minulle. Vaan totta Zeus, minä tunnen paremmin sen asian, ja jos minulla on valittavana kuolla nälkään tahi hyvää maksua vastaan antaa opetustunteja pakanallisessa mytologiassa pakanallisessa perheessä, niin tiedän minä mitä teen."
"Sama on meidänkin ajatuksemme", vakuutti centurio. "Sitä ei voi auttaa, koska täytyy elää yhdessä pakanain kanssa."
"Minä voin nimittää teille", jatkoi opettaja innolla, "ihmisiä juuri täällä Kartagossa, jotka ovat apuna pakanallisten temppelien rakentamisessa, epäjumalain kuvien tekemisessä ja kuitenkin ovat hyviä kristityitä. Sen tietää meidän piispa myöskin, vaan onko hän koskaan sanonut siitä yhtä sanaa meille? Mutta tuo seura" — hän osotti sinne päin, johon Tertullianus oli mennyt — "tahtoisi mielellään saattaa meitä lain alaiseksi. Mutta kuinka pontevalla tavalla sentään kunnon Optatus osasi torjua asianajajan ja hänen kreikkalaisensa! Jääkää hyvästi!"
Yhtä joutuin kuin oli tullutkin katosi myös tämä puhelijas koulumestari.
Nuori sotilas katsoi nauraen hänen jälkeensä.
Centurio oli totinen.
"Minun tulee panna toimeen legaatin käsky", sanoi hän. "Sinun pitää seuraaman minua, toiset yhdeksän valitsen kasarmista."
Muutama minuutti sen jälkeen marssi joukko sotamiehiä Calpurniuksen asunnolle. Centurio asettui viiden miehen kanssa oven viereen, toiset sijoitettiin ympäri huonetta. Ei voinut huomata mitään erinomaista kadulla, ja vartijoiden asettaminen kokosi siis siihen uteliaan ihmisjoukon. Calpurnius tuli itse ulos centurion tykö ja kysyi mitä nämät hankkeet merkitsivät. Mutta ilman pitempiä puheita selitti tämä ei tietävänsä mitään, vaan sanoi päällysmieheltään ainoastaan saaneensa ankaran käskyn.
"Liciniukseltako?" kysyi Calpurnius.