"Ja onhan hän kuollut sankarin tavoin. Ja jospa hän ei ollutkaan kristitty sinun mielesi mukaan, niin on kuitenkin kristityn nimi tuottanut hänelle kuoleman ja kristityiden jumalan tähden on hän uhrannut henkensä."
Optatus katsoi arvelevasti maahan. Vaikk'ei hänellä ensinkään ollut tahtoa antaa Apolloniuksen ruumiille sijaa seurakunnan hautauspaikalla, koska se olisi ollut vastoin yleistä kirkollista tapaa, antoi hän vihdoin kuitenkin myöten osittain Liciniuksen huomauttaman asianhaaran johdosta, että Apollonius oli kristittynä tuomittu ja tapettu, osittain myöskin sentähden, ett'ei hän tohtinut vastustaa voimallisen legaatin tahtoa.
"Käyköön sitten tahtosi mukaan", sanoi hän ja viittasi haudankaivajia nostamaan pois ruumiin. "Jumala antaa minulle anteeksi, jos tietämättäni teen mitä on väärin."
Hautaus tapahtui kaikessa hiljaisuudessa. Licinius määräsi hauta-aukon suljettavaksi marmoriliuskalla.
"Kirjoituksen tahdon itse sommitella teidän tapojenne ja uskonoppinne mukaan. Antakaa minun valita niistä kirjoituksista, joita täällä on jo ennestään."
Hän otti tulisoiton ja lähti astumaan kalteria eteenpäin. Puoliääneensä luki hän kirjoitukset, jotka näki hautojen suilla: Lepää rauhassa. — Merkurius makaa tässä. — Zosimus on tähän käynyt levolle. — Rakas sisar, sinä elät Jumalassa ja Herrassa Jesuksessa.
"Mitä merkitsevät nämät kuvat, jotka näen täällä?" kysäsi hän
Optatukselta.
"Ne osottavat sitä uskonvakuutusta, ett'ei elämä lopu kuolemassa, vaan jatkuu Jumalan ja meidän Herran Jesuksen kaikkivallan ja armon kautta."
Licinius ei vastannut mitään.
He kääntyivät jälleen Apolloniuksen haudalle. Ainoastaan haudankaivajat olivat siellä vielä. Toiset olivat menneet pois.