"Teidän pitää hakata hautakiveen seuraava kirjoitus", sanoi Licinius ja alkoi kirjoittaa piirustimella marmoriliuskaan: "Toukokuun 31 päivänä haudattiin tähän Apollonius, joka uskonsa tähden —"
"Kristityillä ei ole tapana mainita hautakivessä kuolemaa uskon tähden", keskeytti Optatus. "Hengen uhraamista Jumalan tähden pidämme me velvollisuutena emmekä ansiona. Sentähden ei meidän hautakirjoituksessamme mainita siitä mitään."
Licinius pyyhki paikalla pois kolme viimeistä sanaa ja mietti hetkisen itseksensä.
"Pitääkö minun toivottaa hänelle rauhaa?" sanoi hän hiljaa. "Hänelle, joka on vienyt minulta rauhan? — No, nauttikoon hän sitä!"
Ja hän kirjoitti lujalla kädellä: Pax tecum.[29] Sitten kääntyi hän
Opatukseen.
"Nyt pääsin loppuun, piispa, ja kiitokseksi saat tietää että kärsimyksen aika on ohitse. Hoida tätä hautaa minun puolestani; minä tulen ehkä tuota tuonempana katsomaan sitä. Voi hyvin!"
Niin sanottuansa lähti hän ripeästi menemään. Mutta muutaman askelen perästä kääntyi hän jälleen ja virkkoi teeskennellyllä välinpitämättömyydellä:
"Sano minulle, minkä rangaistuksen opettaa teidän uskonoppinne tulevan niille, jotka ovat tahranneet itsensä teidän uskolaistenne verellä!"
Piispa viivytti vastausta.
Licinius katsoi odottavasti häntä silmiin.