Hän luki vastauksen miestensä kasvoista, vanhoista ja nuorista saman vastauksen: Isänmaan puolesta! ja kääntyi jatkamaan matkaansa. Tällaisilla miehillä voisi murtaa vastarinnan, vaikka itse paholainen sitä johtaisi!
Samassa tykkituli alkoi kumeana, maata vavisuttavana. Ryssät ampuivat!
Mistä? minne? sitä ei tiennyt kukaan.
Pataljoona kuunteli. Rauhallisina, silmää räpäyttämättä seisoivat miehet.
Nyt vastasivat tykit takaa ja vasemmalta — omat tykit! Se antoi turvallisen tunteen. Voimaa — sitä ei täältä puutu.
— Tiedätkös mitään asemasta, Kaira? kysyi Torttila harvakseen.
— En paljon. Toinen pataljoonamme on lähetetty itään kiertämään siltä puolelta Valkiin. Meidän toinen komppaniamme on jossakin lännenpuolella turvaamassa selkäämme. Me yhdessä Kuperjanovin pataljoonan kanssa ryntäämme koillisesta suoraan, kaupunkiin.
Torttila kuunteli hetken arvelevan näköisenä tykkien jyskettä. Hän otti piipun suupielestään kuin voidakseen paremmin keskittää ajatuksensa.
— Mutta, Kaira, eikö Valk ole kauempana?
Pentti nyökkäsi.
— On kai, myönsi hän. — Voihan olla, että ryssät ovat sijoittaneet pääasemansa lähemmäksi. Olen kuullut, että itse kaupunki onkin huono tukikohdaksi.