Tyytymätöntä murinaa kuului lähellä seisovista ryhmistä. Miehet tunsivat itsensä syrjäytetyiksi. Ja se kaiveli mieltä.
— Älä nyt intoile, Toikka, sanoi Kuikka. — Muista, että Kuperjanovin sissit vakasivat Tarton. Heille kuuluu kunnia käydä ensimmäisinä tuleen. Sitäpaitsi: tämähän on heidän isänmaataan.
— Kappas, kappas vain! riehautui Toikka. — Vai oikein kuuluu heille. Mitäs saakelia meille sitten kuuluu? Seisoa ja odottaa? Odottaa, että toiset vievät voiton ja kunnian nenämme edestä. En tiedä sinusta, mutta minä vain en sitä varten tänne tullut!
Kuikka huitaisi kädellään, ja silmissä väikkyi veitikka.
— Kuules, mies, sanoi hän. — Meitä molempia nerokkaampi vaari on sanonut: Älä ole viisas omissa silmissäs, tämä on terveys navallesi ja virvoitus sinun luillesi.
Ympärillä seisovat purskahtivat nauruun. Tuntui helpottavalta kuulla tässä jännityksessä Kuikan huoletonta juttelua.
Pikku-Matti tarttui kersanttinsa käsivarteen.
– Luuletko, Kaira, ettemme pääsekään mukaan?
— Varmasti pääsemme, rauhoitti Pentti. — Kuulkaa, pojat, kuulkaa tuota tulta! Tässä on tosi edessä. Olkaa huoleti, meillä on vielä tänä päivänä yllin kyllin tekemistä.
Ikäänkuin vastaukseksi hänen sanoihinsa saivat Pohjan Pojat käskyn lähteä jälleen etenemään. Mitä lähemmäs tultiin, sitä hurjemmaksi yltyi kiväärituli edessä.