Aina siitä asti kuin hän muisti taapäin, oli hän rakastanut toista vuotta vanhempaa, raisua kasvinkumppaniaan. Miten iloinen hän oli ollut pikku tyttönä, kun Pentti oli alentunut leikkimään hänen kanssaan! Hän oli ollut valmis mihin tahansa saadakseen pysyä Pentin seurassa. Hän oli suorastaan kammonnut hevosia — hän ei ollut muuten arka lapsi, kaukana siitä, tuo pelko johtui vain siitä, sanoivat hänen vanhempansa, että hevonen oli potkaissut pahasti äitiä ennen hänen syntymäänsä — mutta hän oli pakottautunut hyppäämään hevosen selkään, kun niitä piti viedä laitumelle ja laskettanut urheasti neliä Pentin rinnalla, vaikka pikku sydän oli ollut kauhusta pakahtumaisillaan. Ja kymmenvuotiaana oli hän eräänä iltana hämmästyttänyt isäänsä ilmoittamalla juhlallisen vakavana:
— Kun minä tulen suureksi, menen naimisiin Kairan Pentin kanssa.
Mutta kyllä hän oli saanut katua noita sanojaan. Isä oli nauraen kertonut juhlallisesta tunnustuksesta rovastille, ja sitä tietä se oli kulkeutunut Pentin korviin. Pentti oli kaihtanut häntä päiväkausia. Ja kun sopu vihdoin palasi ja he olivat jälleen yhdessä vieneet hevoset hakaan, uskoi Pentti hänelle, että hän aikoi suureksi tultuaan mennä naimisiin jonkun linnanneidin kanssa, jonka hän ensin vapauttaisi julman sedän kynsistä.
— Ei nyt enää ole linnanneitejä. Isä on sanonut, oli hän koettanut väittää.
— On niitä, oli Pentti kinannut, mutta lisännyt varmuuden vuoksi: — Tai ellei ole, niin sitten en mene koskaan naimisiin!
Siitä hän sai. Sinä iltana hän oli itkenyt itsensä uneen.
Niin, se oli lapsuutta se. Ihania, huolettomia vuosia.
Lapsenkengistä päästyään oli hän paljon muuttunut. Silmissä, sanoi isä. Muuttunut? Niin, kun oli pakko. Hän oli havahtunut huomaamaan, että äitivainaja oli jättänyt hänelle vaikean paikan täytettäväksi, vaikean niin nuorelle. Isästä oli pidettävä huolta ja taloudesta, ja lisäksi oli hänellä lukunsa. Hiljaiseksi se oli painanut.
Mutta kiintymys kasvinkumppaniin oli säilynyt. Hän salasi sen nyt vain.
Kunnes… Niin, jouluna, senjälkeenkuin hän oli saanut päästötodistuksen kotipitäjän yhteiskoulusta, hän oli huomannut, että Pentti kohteli häntä toisin kuin ennen.