— Se kuului kaukaa, ainakin parin kilometrin päästä, virkahti hän.
— Se? murahti Jännes. — Monta niitä oli, jos, tuota, noita laukauksia tarkoitat.
— Niin, niin kai, myönsi Pentti. — Yhteislaukaukselta kuulosti.
— Väijytys ehkä.
Pentti nyökkäsi.
– Ei meidän kuitenkaan kannata tässä seisoa. Jatketaan matkaa, Jaakko.
Jännekseltä pääsi kirous, kun hän pyörähti ajomieheen päin. Tämä oli juuri kääntämässä hevostaan.
— Katsos lurjusta! huusi hän, ja posken arpi paloi pahaenteisenä. — Kaira, ryssänkielen taitoasi taas tarvitaan. Tee nyt sille hiivatille kerta kaikkiaan selväksi, että suorinta tietä se helvettiin pääsee, jos vikuroi!
Ukko näki kyydittäviensä kasvoista, mitä he ajattelivat hänen puuhastaan. Hän ryhtyi sopertaen puolustautumaan:
— Ampuvat, ampuvat. Hevonen menee. Henki menee. Herroilta henki myös.
Paras kääntyä. Minulle paras. Herroille paras.