Lyhyiden, jyrkkien selvittelyjen jälkeen taipui hän kuitenkin ajamaan eteenpäin.
— Piru heidät periköön! mutisi hän istahtaessaan jälleen raskain mielin kuskipukille. — Piru periköön, periköön…
— Pidä kivääri valmiina, virkahti Pentti, kun hevonen lähti jatkamaan hiljaista hölkkäänsä.
— Valmis on, vastasi Jännes ykskantaan.
Ajettiin hetkinen äänettömyyden vallitessa. Joka hermo jännittyneenä istuivat vapaaehtoiset tähyten kumpikin tiukasti omaa tiepuoltaan.
— Seis! huudahti Pentti äkkiä hypäten reestä.
Reki pysähtyi tienristeykseen. Jännes ei ollut kuullut mitään.
— Mitä hiivattia nyt?
Pentti kiskoi hevosen rekineen puiden suojaan ja asettui tiheikön taa aivan tien laitaan virittäen kiväärinsä hanan.
— Juokse toiselle puolen ja ota ukko mukaasi. Pian! käski hän. Kun Jännes yhä vitkasteli, lisäsi hän: — Etkö kuule? Suoraan edestä nelistää tänne joku tai joitakuita.