Pataljoonan komentaja astui reen luo. Hänen tuimille kasvoilleen ilmestyi hellä ilme hänen tarkastaessaan hennon vainajan kasvoja.
— Hän oli reipas poika, kersantti Kaira. Oikea Pohjan Poika, parasta lajia.
Hetken kuluttua hän lisäsi:
— Sotilas Jännes lähti viemään sitä perille.
— Jännes? Eikö hänkin haavoittunut Pajun luona?
— Kyllä, herra kapteeni.
Kapteeni Hamula silmäsi kersanttiin huvitettuna:
— Toinen karkuri siis. Poikani eivät näy viihtyvän sairaalassa.
— Eivät, herra kapteeni, silloinkuin tapellaan, jos he vain kynnelle kykenevät.
Pataljoonan komentaja kääntyi katsomaan taistelukenttää. Huolien rypyt painuivat entistä syvemmiksi.