— Erehdytte, neiti. Kukaan meistä ei halveksi teitä. Tunnemme vain sääliä. Tahtoisimme auttaa teitä.
Helmi hymähti katkerasti:
— Auttaa? Minua? Te?
— Niin, vahvisti Pentti. — Tahtoisitteko palata Suomeen?
Tyttö vavahti. Isänmaan nimi tunki omituisen kipeästi ja kuitenkin samalla sykähdyttävän suloisena kärsimysten turruttamaan nuoreen mieleen. Hänen äänensä värähteli liikutuksesta, kun hän kuiskasi:
— Suomeen? Saisinko minä palata Suomeen?
— Tietysti, vastasi Pentti. — Kai teillä on omaisia siellä?
Hermannin sameihin, vihreisiin silmiin oli syttynyt toivon kipinä. Hän ehätti sanomaan tyttärensä puolesta:
— On. Sisareni toki elää.
— Se on hyvä, virkkoi Pentti. — Rykmenttimme palaa parin päivän kuluttua Valkiin, neiti. Puhun pataljoonan komentajalle, hän kyllä antaa teille luvan seurata mukanamme. Valkista pääsette helposti kotimaahan tätinne luokse.