— Te julmuri! huusi hän leimuavin katsein. — Olette upseeri ettekä häpeä lyödä sidottua miestä!
Ryssä työnsi hänet syrjään, mutta kääntyi sitten kuitenkin hänen puoleensa jättäen Pentin hetkeksi rauhaan.
— Menkää nukkumaan, tyttö! käski hän tylysti. — Te olette näytellyt osanne loppuun tässä näytelmässä.
Hän silmäsi tyttöä pilkallisesti. Sitten kääntyi hän tovereihinsa:
— Tässä on, toverit, naikkonen, joka toimitti tuon lurjuksen käsiimme. Minä olin vankina täällä, mutta hän vapautti minut salaa, kun valehtelin, että Venäjä on myöntänyt lättiläisille autonomian ja että he saavat vapauden, kunhan vain auttavat meitä ensin karkoittamaan kirotut suomalaiset ja virolaiset.
Ryssät purskahtivat ivanauruun.
Pentti kääntyi katsomaan Katherinea. Tyttö oli valahtanut kalmankalpeaksi. Suuret silmät tuijottivat avuttomina puhujaan. Palvelijattaret riensivät hänen luokseen peläten hänen kaatuvan.
— Autonomian tosiaan, jatkoi ryssä raa'asti. — Noille koirille, joista viimeisetkin ovat alkaneet karata joukoistamme. Pakenevat virolaisten luo ja haaveilevat »kansallisen lättiläisen armeijan» muodostamista, joka muka virolaisen ylijohdon alaisena on vapauttava Lätin. Mainio pila!
Katherine katsoi Penttiin. Polttava tuska paloi hänen silmissään.
— Pentti, Pentti, valitti hän hiljaa.