Katherine? Tuo nainen?
Nainen kääntyi pesemään lattiaa aivan vangin jalkojen juuressa silmäten samalla ylös.
Silloin Pentti tunsi. Se oli Katherine.
Silmänräpäyksen he katsoivat toisiaan. Tytön mustissa silmissä kuvastui rukous, anteeksipyyntö. Sitten hän kumartui jälleen työhönsä.
Katherine! Niin, Pentistä tuntui nyt ihmeelliseltä, ettei hän ollut jo äsken tuntenut tyttöä. Mutta eihän hän ollut voinut kuvitellakaan, että Katherine olisi täällä.
Miten kalpeat hänen kauniit kasvonsa olivat olleet, verettömät ja rasittuneet.
»Me», oli Jännes huutanut hänelle, »me seuraamme!» Katherine oli siis toinen hänen auttajistaan. Katherine, joka kaksi kuukautta sitten oli toimittanut hänet ryssien käsiin!
Pentti kääntyi katsomaan vartijoita. Ei, kukaan heistä ei ilmeisesti ollut huomannut mitään.
Mutta nyt astui muuan ryssä naisen luo ja potkaisi häntä.
— Oletko hullu, akka? tiuskaisi hän. — Ei lattiaa kannata nyt pestä!
Saat tulla tunnin kuluttua takaisin.