Hän ei voinut katsoa kauempaa pesijätärtä, vaan kääntyi ikkunaan.
Silloin hän hätkähti. Ruutua vastaan olivat painautuneet eräät kasvot.
Vihreät silmät tuijottivat hellittämättä naiseen. Se oli ukko tuolta
ulkoa. Jännes!
Mitä hullua? Antoiko hän joitakin merkkejä?
Samassa kasvot katosivat.
— Pentti.
Hän tuskin kuuli hiljaisen kuiskauksen.
Mistä? Kuka?
Pentti katsahti ympärilleen. Muutaman askeleen päässä seisoi hänen kohtalotovereitaan. Kukaan heistä se ei voinut olla.
Nainen? Mutta hänhän jatkoi työtään kuten ennenkin.
— Älkää katsoko minuun, älkää antako niiden huomata mitään, jatkui kuiskaus. — Teidät viedään vaunuihin. Sitten ammuttaviksi. Kaikki. Jättäytykää loppupäähän, Pentti. Jännes on asemasillalla. Hänen kohdallaan heittäytykää ihmisjoukkoon. Seuratkaa Jännestä.
Katherinen ääni!