Ryssä vilkaisi epäluuloisesti Jännekseen.
— Ymmärtääkö tuo saksaa?
— Ei valitettavasti, vastasi Pentti.
Sitä parempi, saammepa sitten rauhassa puhella. Ottakaa hänet mukaan.
Ilta tekee tuloaan. Eikä silloin ole nautinto vetelehtiä kaduillamme.
Ei oikeauskoisimmillekaan.
Pentti kääntyi toverinsa puoleen ja selitti, mistä oli kysymys ja mitä hän oli ryssälle heistä kertonut.
— Mies on jo aika lailla hiprakassa, sanoi hän lopuksi. — Jos hän saa lisää, nukkuu hän ennenpitkää. Se on paras keino päästä hänestä kaikessa hiljaisuudessa eroon, kun nyt kerran olemme häneen sotkeutuneet.
Jännes nyökkäsi.
— Niin, tuota, mennään vain. Emme voi kuitenkaan vielä jatkaa matkaamme.
He lähtivät liikkeelle kolmisin. Taival kesti kotvan.
Kaikkialla oli samanlaista. Rappeutunutta, luhistuvaa ja luhistunutta. Katottomia taloja siellä täällä. Toisia, joista koko kadunpuoleinen seinä puuttui.