He pysähtyivät erään oven eteen.
— Herrat ovat hyvät! kehoitti heidän oppaansa.
He astuivat porraskäytävään. Toisesta kerroksesta kuului valittavaa soittoa.
— Pidän tästä paikasta, hienoimpia mitä meillä nyt on, sanoi ryssä. —
Siellä unohtaa. Mustalaiset soittavat. Sitäpaitsi on emäntä serkkuni.
Hän antaa juotavaa, vaikkei taskussa olisikaan rahaa..
Portaissa oli kaikenlaista roskaa. Kaidepuut olivat monesta kohtaa poikki, ruosteisella rautalangalla jälleen yhteen köytettyjä.
Sali, johon he tulivat, oli melko suuri, tupakansavun ja väkijuomien leyhkän täyttämä. Hajuvesien lemu sekautui niihin väkevänä. Keskilattia oli raivattu tanssijoita varten. Seinustoilla oli pöytiä, joiden ääressä istui iloisia seurueita. Enemmän tai vähemmän huonosti puettuja miehiä. Naisia hihattomissa, hyvin avokaulaisissa silkkileningeissä. Takana aitioita, joissa oli eteenvedettävät, punaiset verhot.
Pietari, autio, luhistunut Pietari huvitteli. Nauru helisi.
Soitto oli tauonnut. Tanssipaikka oli tyhjänä.
Lattian poikki lähestyi tulijoita nuorenpuoleinen, kaunis nainen, yllään verenpunainen iltapuku.
— Tervetuloa, rakas serkku! visersi hän syleillen ja suudellen insinööriä.