Nikolai Ivanovitš esitti seuralaisensa:
— Tohtori Peltonen, suomalainen kommunisti. Hänen toverinsa, suomalainen työmies. Uusia ystäviäni. Ja hän, hän on serkkuni, josta puhuin, Nataša Nikolajevna.
— Punainen Nataša, hymyili nainen tervehtiessään. — Tervetuloa, aateveljet, tervetuloa!
Hän saattoi heidät erääseen aitioon. Pulloja ja laseja ilmestyi heti pöytään.
— No, Kolja? virkahti hän kysyvästi.
Insinööri ymmärsi vihjauksen.
— Toistaiseksi riittää, vastasi hän nauraen. — Haluan puhella ystävieni kanssa hetkisen kaikessa rauhassa.
Nainen poistui ottamaan vastaan uusia vieraita, ei ryhtynyt heti keskusteluun, vaan tarttui pulloon.
— Kiitos, ei meille, torjui Pentti. — Istumme mielellämme seurassanne. Täällä on viihtyisää. Musiikkia, lämmintä — siinä on meille enemmän kuin tarpeeksi.
Ryssä katsoi häneen terävästi. Sitten hän hymähti, täytti oman lasinsa ja kaatoi sisällyksen kurkkuunsa. Tyhjennettyään neljännen lasin hengähti hän syvään ja pyyhkäisi parrasta siihen tarttuneet viinipisarat.