— En näe.
— En minäkään.
— Mutta minä näen! kuului Pjotriksi nimitetyn karkea ääni.
Samassa kantautui pakolaisten korviin tuttu ääni: kivääri oli ampumavalmis.
Luoti lensi vinkuen yli heidän päänsä.
Kolme neljä kivääriä pamahti hetken perästä, mutta niiden kuulat iskivät veteen kauas taakse ja sivuille.
Pentti ja Jännes ponnistelivat eteenpäin. Ranta oli jo aivan lähellä.
Taas kajahtivat laukaukset. Likelle osuivat. Kaiku kiiri pitkin hiljaisia rantoja.
Nyt! He tunsivat pohjan allaan.
— Veden alle! huudahti Jännes. — Kulkeudutaan, tuota, tuonne niemen taa. Siellä maihin.