— En ole liittynyt rykmenttiin madellakseni esikunnan matkassa, herra eversti. Haluan etulinjoille ja riviin. Ellei sitä minulle suoda, en lähde koko retkelle.
Kiivas vastaus pyöri everstin kielellä, mutta ennenkuin hän ehti mitään sanoa, astui kapteeni Hamula hänen luokseen ja kuiskasi jotakin. Eversti nyökkäsi vastahakoisena. Hän nousi pystyyn ja kääntyi selin kersantti Kairaan katsomaan ulos ikkunasta.
— Luutnantti Tuominen on puhunut teistä minulle, virkahti kapteeni Hamula tarkastellen ilmeisellä mielihyvällä itsepäisiä kasvoja edessään. — Hän kiitti teitä pystyväksi ja urheaksi sotilaaksi.
— Olen hänen vanha sotaveikkonsa, herra kapteeni, niin että hän liioitteli varmaan.
— Hän suositteli teitä joukkueen johtajaksi.
— Herra kapteeni, vastasi Pentti itsepintaisuutta pursuvalla äänellä, — vapaussodassa totuin johtamaan ryhmää. Olen kiitollinen, jos voitte uskoa minulle ryhmän pataljoonassanne. Korkeammalle en tahdo. Jos sallitte minun vielä jatkaa, herra kapteeni, niin sanon, etten ole lähtenyt tälle retkelle ansaitakseni tähtiä. Jokin vain on saanut minut liittymään vapaaehtoisten joukkoon, mutta mitä se hekin, niin kunnianhimoa se ei ole.
Kapteeni Hamula naurahti huvitettuna.
– Hyvä, hyvä. On hauskaa kuulla, että rykmentissämme on teidänkin kaltaisianne miehiä, sanoi hän.
Kun Pentti palasi tupaan, käännähti Jännes häneen ilkkuen:
— No tarjottiinkos sulle paikkaa esikunnassa, hiivatin korkeastioppinut?