— Kyllä.
— Ja sinä, tuota, sanoit jotta: tattis sano ruotsalainen.
— Ei, myönsin, etten ole oikea mies esikuntaan. Sanoin, että sinne ovat omiaan miehet, joilla on prenikkanälkä ja nauhajano, mutta jos miesten mittelystä kysymys on, housuissa — jänis.
Koko tupakunta räjähti nauruun.
— Mitä sinä per…?
— Joo, joo, vahvisti Pentti. — Ja eversti lausui sitten minulle: »Olen kiitollinen teille, kersantti, viisaista sanoistanne. Mutta vielä kiitollisempi olisin, jos voisitte mainita minulle jonkun tuollaisen ihanne-esikuntamiehen.» »Herra eversti», sanoin minä, »vaikka etsisitte koko maailman, ette löytäisi esikuntaanne toista niin sopivaa miestä kuin Jaakko Jännes.»
— Hyvin maksettu, Kaira!
Jännes oli hypähtänyt kiroten pystyyn ja sieppasi puukon vyöltään.
Pentti peräytyi muutaman askeleen. Suonet ohimoilla pullistuivat, ja silmissä välähti vaarallinen tuli. Kun Jännes ryntäsi päälle, väisti hän sivulle, ja seuraavassa hetkessä jysähti hänen nyrkkinsä vastustajan leukaan. Puukko kirposi Jänneksen kädestä, ja hän kaatui pitkin pituuttaan lattialle.
Kaikki tapahtui niin nopeasti, etteivät toiset olleet ehtineet väliin.
Nyt riensivät Jänneksen pelitoverit hänen luokseen.