Tyttö katsoi seuralaistaan pitkään ja tutkivasti. Viimein virkahti hän kiivaasti:
— Helskyväsanainen narri, sanoitte te. Miksi teette vääryyttä itsellenne, Pentti? Kauneimmille ajatuksillenne? Teette vääryyttä myöskin kuulijakunnallenne, jonka kaunopuheisuudellanne saitte temmatuksi mukaan! Minä näin miesten käsien puristuvan nyrkkiin valmiina iskemään jälleen isänmaan puolesta. Näin naisten katseiden hehkuvan innostusta ja uhrautumishalua. Näin vanhusten silmien kyyneltyvän, liekö ollut ilosta ja ylpeydestä vai surustako, että he itse ovat vanhoja jo. Mietin: onnellinen se maa, jota noin rakastetaan! Uskokaa minua, Pentti: jokainen kuulijanne ajatteli puheenne aikana vain isänmaata.
Nuoren miehen kädet olivat puristautuneet nyrkkiin pöydällä.
Silmäkulmien välissä oli syvä ryppy.
Katherine tunsi olonsa omituisen epävarmaksi kohdatessaan hänen katseensa. Nuo silmät! Oli jotakin peloittavaa ja samalla kuitenkin puoleensavetävää niiden äkillisissä ilmeenvaihteluissa. Väliin välkkyi niissä sytyttävä innostus, joka yht'äkkiä sammui antaen tilaa kylmälle, raudankovalle katseelle. Väliin niissä hehkui kiihkoa, intohimoa, nyt poltti häntä niiden epätoivoinen ja samalla pistävän pilkallinen ilme.
Kun Pentti puhui, soi äänessä katkera itse-iva:
— Ja tiedättekö, mitä minä ajattelin puheeni aikana? Ajattelin, että kunpa tämä olisi jo ohi ja saisin heittää hartioiltani narrinkaavun. Ajattelin, että kunpa tanssi alkaisi ja löytäisin mukiinmenevän tanssitoverin, jonka seurassa voisi olla ajattelematta, unohtaa. Unohtaa kaiken muun paitsi että on nuori! Niin, sanoin mukiinmenevän, sillä silloinhan en vielä tiennyt, että minulla olisi onni tutustua täällä teihin, Katherine, tanssittaa teidänlaistanne kaunista keijukaista.
Tyttö ei vastannut mitään. Mustat silmät tuijottivat hellittämättä valkeisiin sormiin. Hän ajatteli sitä, mitä nuori mies äsken oli sanonut. Hän koetti päästä selville siitä, mikä oli se tunnepohja, jolta nuo katkerat sanat pulppusivat.
Salissa oli valssi vaihtunut puolalaiseen masurkkaan. Oven lävitse kuului tanssijain askelten töminää, voittaen väliin kiihkeät säveletkin. Joskus kajahti tanssin johtajan huuto ilmoittaen vuoron vaihdoksesta.
— Entä se Suomi, virkahti Katherine viimein — josta äsken niin ihanasti puhuitte? Mihin se teiltä unohtui?
— Se Suomi? Sitä ei ole.