Piru vieköön teidät Jaaneinenne!… Mutta olkoon, tahdon pysyä tyynenä.
Haluan tavata miestänne.
LINDA
Hän ei ole kotona.
VASILIJ
Vai ei! Kuulkaas, toverit, isäntämme »ei ole kotona». (Purskahtavat ivanauruun.) Ymmärtäkää minut oikein, rouva: minun täytyy saada tavata miestänne. Aion, nähkääs, mitä kohteliaimmin pyytää häneltä tytärtään… He, he, kuulitteko, toverit? Minä, Vasilij Aleksandrovitš, toveri, entinen Preobrašenskin kaartin luutnantti, tulen lääkäri Ivan Petrovitšin luo kunnioittaakseni häntä pyytämällä itselleni hänen tytärtään, mutta hän — piru vieköön — ei suvaitse olla kotona! (Sotilaat nauravat.) Ei, se ei vetele! Kaksi teistä hakekoon hänet puheilleni. Hän ei voi olla kaukana. Jossakin näissä nurkissa hän tietysti piileksii poikansa, sen kapinoitsijalurjuksen kanssa. Odottakaahan. (Tarkastaa Lindaa.) Aitassa… tai… puutarhassa… tai… kellarissa…
LINDA (hätkähtää)
VASILIJ
Ahaa, siis kellarissa! Kiitos, rouva. Te säästitte meiltä paljon turhaa vaivaa. Menkää suoraan kellariin, toverit, ja tuokaa heidät heti tänne.
KAKSI SOTILASTA (poistuu oikealle)