Kun Venäjän väliaikaisen hallituksen täydellinen kyvyttömyys kävi ilmeiseksi, kypsyi virolaisissa tuuma ottaa maansa asioiden johto omiin käsiinsä. Itsenäisyysajatus syntyi samanaikaisesti kahdella aivan eri taholla, niin, virolaisissa oikeistopuolueissa ja bolshevikeja lähellä olevissa sosialivallankumouksellisten vasemmistolaisissa saaden nopeasti jalansijaa virolaisessa sanomalehdistössäkin. Monet virolaiset bolshevikitkin olivat aluksi puoltaneet itsenäisyysajatusta, mutta luopuivat sittemmin siitä ja asettuivat jyrkästi kaikkia itsenäisyyspuuhia vastustamaan. He selittivät, että Viro ei tarvinnut itsenäisyyttä — kuten Anvelt eräässä puheessaan v:n 1918 alussa selitti — koska muka 1:o kaikkein laajimmat kansalaisvapaudet vallitsivat silloin (bolshevikien valtakaudella) Venäjällä, joten itsenäisyys ei voisi tarjota mitään parempaa, 2:o lähitulevaisuudessa oli odotettavissa yleiseurooppalainen vallankumous, joka oli perustava yhden ainoan Euroopan tasavallan ja 3:o itsenäisyys olisi taloudellisesti vahingollinen Virolle. Samalla itsenäisyysliike selitettiin saksalaisten puuhaksi. Luonnollista on, että todellinen syy oli pelko vallan menettämisestä, olivathan bolshevikit maapäivien vaalissa joutuneet surkeasti tappiolle.
Vihdoin marraskuussa 1917 Venäjän bolshevikit katsoivat toiminta-aikansa tulleen. He toimeenpanivat uuden vallankumouksen, joka pyyhkäisi pois väliaikaisen hallituksen ja hankki heille ylimmän vallan koko valtakunnassa.
Samanaikaisesti marraskuun vallankumouksen kanssa venäläiset ja virolaiset bolshevikit yhdessä ajoivat asevoimin hajalle kesällä kokoutuneet Viron maapäivät ja siirsivät kaiken vallan Virossa omille sotilas- ja työmiesneuvostoilleen.
Seuraava askel oli se, että he lakkauttivat vasta valitut kunnalliset itsehallintoelimet ja asettivat niiden tilalle omat komissaarinsa, neuvostonsa ja toimeenpanevat komiteansa, joten vallankäyttö joutui kokonaan bolshevikien käsiin.
2. Bolshevikien valtakausi
Bolshevistisen kiihotuksen aikaansaamat raskaat tappiot Saksan rintamalla olivat kukistaneet Venäjän väliaikaisen hallituksen. Mutta bolshevikitkaan eivät saaneet voittoaan helpolla hinnalla. Heidän oli ostettava se Brestin rauhalla, joka merkitsi Venäjän täydellistä antautumista voittajan armoille. Aluksi bolshevikit eivät olleet ensinkään halukkaita suostumaan Saksan ehtoihin, joiden ankaruus herätti heissä sekä ihmettelyä että suuttumusta. He olivat kaiketikin toivoneet lopettamalla sodan niin »vallankumouksellisella» tavalla pääsevänsä sodasta verrattain vähällä. Sota-asiain komissaari Trotski koetti saada saksalaisia lieventämään ehtojaan silläkin tavalla, että hän ilmoitti Venäjän yksinkertaisesti luopuvan sodan jatkamisesta, mutta kieltäytyvän allekirjoittamasta rauhaa. Mutta kun saksalaiset antoivat silloin sotajoukoilleen käskyn ryhtyä uudelleen rynnistykseen, täytyi bolshevikien luopua tästäkin keinosta ja taipua maaliskuun 3 p:nä rauhaan, joka saattoi Venäjän taloudellisesti aivan riippuvaiseksi Saksasta. Itämeren maiden suhteen päätettiin, että maat länsipuolella viivaa, joka leikkaa Viron saaret, Riian y.m., irroitettiin kokonaan Venäjän valtakunnasta. Saksa sai oikeuden miehittää Lätin ja Viron saksalaisilla poliisijoukoilla, jotka viipyisivät niissä, kunnes näiden maiden omien asukkaiden toimesta yleinen järjestys olisi saatu vakiinnutetuksi. Kesällä 1918 Berliinissä tehdyssä lisäsopimuksessa bolshevikit suostuivat saksalaisten vaatimukseen, että myöskin Viro ja Lätti olivat lopullisesti irroitettavat Venäjästä. Täten siis bolshevikien valtakausi Virossa oli muodostuva sangen lyhyeksi. On kuitenkin syytä tarkata sitäkin hiukan lähemmin.
Bolshevikit aloittivat valtakautensa alussa tunnetun »yhteiskunnallistamisensa». Kartanot, tehtaat, työpajat, kaupat y.m. julistettiin »yhteiskunnan», s.o. bolshevikityöläisten ja -sotilaiden, omaisuudeksi ja alistettiin kaikenkaltaisten komiteani johdettaviksi, joiden jäsenet olivat useimmissa tapauksissa kansan hylkyainesta. Järkevät työläisetkin katsoivat suurella epäluulolla, myöhemmin katkeruudellakin näitä puuhia, joiden ainoana tuloksena oli taloudellinen taantumus ja suurten arvojen mieletön hävitys.
Lupauksia jaeltiin runsain käsin, mutta harvoin ne täytettiin. Viron perustavan kokouksen vaalien kohtalo tarjoaa hyvän esimerkin bolshevikien hallitusmiesten lupausten arvosta. Virolaisten puolueiden pyynnöstä suostuttiin vaalien toimeenpanoon perustavaa kokousta varten, jonka tuli päättää Viron kansan kohtalosta. Bolshevikit laskivat, että heidän kannattajansa tulisivat saamaan suuren äänten enemmistön, kun he verrattain vähällä vaaliagitatsioonilla olivat Venäjän perustavan kokouksen vaaleissa saaneet 39,9 % kaikista Virossa annetuista äänistä. He aloittivat heti hillittömän agitatsioonin hengenheimolaistensa hyväksi, kun taas toismielisten vaalitoimintaa koetettiin kaikin tavoin estää. Vaalitaistelua käytiin kummaltakin puolelta itsenäisyyskysymyksen merkeissä sangen kiivaasti. Kaikista bolshevikien ponnisteluista huolimatta heidän puolueensa kärsi huomattavan tappion. Vaalien tulos — melkein loppuun saakka laskettuna — oli, että bolshevikit saivat vain 35,3 %, kun taas itsenäisyyttä puoltavista puolueista suurimmat, työpuolue ja demokraatit, saivat yhteensä 55,3 % annetuista äänistä. Silloin bolshevikit kielsivät vaalien tulosten loppuun laskemisen ja julkaisemisen — perustavan kokouksen kokoon kutsumisesta puhumattakaan. Viron perustavan kokouksen kohtalo oli siis ensimmäisessä vaiheessaan sama kuin Venäjän perustavan kokouksen: bolshevikit estivät niiden kokoutumisen huomattuaan jäävänsä niissä vähemmistöön.
Julkinen sana oli aito-bolshevistisia vapaudenoppeja noudattaen kahlehdittu. Kaikki porvarillisten puolueiden sanomalehdet oli lakkautettu. Vain bolshevikien omat ja »Sotsialdemokraat» saivat ilmestyä. Kaikenkaltaiset kokoukset olivat kiellettyjä lukuunottamatta tietenkään bolshevikien omia.
Aikaisemmin on jo mainittu Viron maapäivien hajoittamisesta. Viimeisessä kokouksessaan, marraskuun 28 p:nä 1917, Viron maapäivät ottivat kuitenkin rohkean askeleen, ne julistautuivat silloin korkeimman vallan haltijaksi, jolla yksin oli oikeus antaa lainvoimaisia käskyjä ja asetuksia Virossa. Hajautuessaan ne vielä päättivät jättää valtansa käytön maapäivien vanhintenneuvostolle ja maa hallinnolle yhteisesti siksi ajaksi, jona ne itse olojen pakosta eivät olleet koolla.