Tammikuun 10 p:nä suomalaisilla ei ollut taisteluja. Aamulla he lähtivät majoituspaikoistaan Narvan maantietä pitkin itää kohden. Illalla 1:nen ja 2:nen komppania konekivääreineen ja jääkäriluutnantti Vuorisalon konekiväärikomennuskunta majoittuivat Loopin kylään 3:nnen komppanian jäädessä Läsnakylään.
Konekiväärinjohtaja M. kertoo marssista Vanakylästä Loopiin:
»Nyt aletaan saada maistella marssimisen nautintoja. — Klo 1 päivällä (10.1.) lähdetään Vanakylästä ja marssitaan klo 8—9 asti. Mitään muuta ammuttavaa ei matkan varrella ole kuin vanha, silmäpuoli hevonen, jolta kuulat ovat typistäneet hännän. Mielenkiintoisia seutuja muuten; saadaan marssia ikivanhojen siltojen ylitse; vanhoja muurin jäännöksiä ja kaikenkaltaisia raunioita on pitkin tienvarsia. Mutta kaksoisjonossa marssivalle sotilaalle ne ovat yhdentekeviä — laiska turisti voi niistä nauttia.
»Illalla yövytään Loop-nimiseen kylään, vanhaan riihiröttelöön, kylmään kuin ryssän helvetti. Keksimme kuitenkin uunin, pistämme tulen siihen ja paistamme silavaa. Sen päälle lauletaan »Jääkärin kaihoa», ja silloin ensimmäisen kerran ymmärrän, miten sydämestä se on kirjoitettu ja sävelletty.»
Virolaiset joukot olivat näinäkin päivinä vilkkaassa toiminnassa muilla rintamilla. Etelässä ne valloittivat tammikuun 8 p:nä Törvan kauppalan (Virtsjärvestä etelään) saaden saaliikseen 173 haavoittunutta, 49:nnen tarkk'ampujarykmentin liput y.m. Samana päivänä valloitettiin lounaisella rintamalla Moisakylän tärkeä rautatienristeys, ja seuraavana päivänä panssarijunat puhdistivat samalla suunnalla Ruhjan aseman ja Nauksin. Tammikuun 9 p:nä Jögevan kauppala Pöltsamaan suunnalla joutui niinikään virolaisille. Samana päivänä virolaiset panssarijunat Virumaan rintamalla karkottivat vielä vihollisen Tapan kauppalasta, kartanosta ja tärkeästä rautatiesolmusta saaden saaliikseen 78 vankia, 3 konekivääriä, 50 laatikkoa konekiväärinauhoja y.m. Seuraavana päivänä virolaisten etenemistä jatkui vielä paikoitellen. Virolainen laivasto pommitti Kundaa, Mallan kartanoa ja kylää pohjoisella rannikolla. Samalla laskettiin laivoista Kundalle desantti, jonka piti kulkea Rakverea kohden. »Lennokin» ja »Lembitin» miehistöstä kokoonpantu maihinnousujoukko tunkeutui jo Kundan kartanoon, josta bolshevikit kuitenkin karkoittivat sen takaisin laivoille. Tämänkin kahakan aikana, kuten niin usein Viron vapaussodan ensi aikoina, sattui, että virolaisten eri osastot joutuivat vastakkain luullen toisiaan vihollisiksi ja avasivat kiivaan tulen molemmin puolin. Ketään ei kuitenkaan ehtinyt kaatua eikä haavoittua, ennenkuin erehdys selvisi.
Bolshevikien, jotka olivat toivoneet nopeasti ja verrattain pienin vaurioin voivansa ottaa Tallinnan jälleen haltuunsa, mieliala oli suomalaisten komppanioiden saavuttua alkaneen vastahyökkäyksen johdosta hyvin masentunut. Niinpä virolaisen 1:sen rykmentin sotapäiväkirja mainitsee tammikuun 10 p:ltä:
»Kaikki liikkeet ovat tänään sujuneet taistelutta: yhteentörmäyksiä vihollisen kanssa ei ole kertaakaan ollut. Joka puolelta vihollinen on peräytynyt paeten sellaisella kiireellä, että yksinpä suomalaisetkaan suksilla eivät paikoin ole ennättäneet punakaartilaisten perään. Meidän nopeat hyökkäyksemme, suomalaiset, panssarijunat ja lopuksi seläntakaiset maihinnousut — kaikki se yhdessä vaikuttaa punaisiin, etenkin venäläisiin, uskomattoman kauhistuttavasti. Sensijaan meidän miestemme mieliala on hyvä — on havaittavissa eräänlaista pyrkimystä hävittää bolshevikeja mahdollisimman paljon.»
Viron lehdissä kierteli aikoinaan muudan jutelma, joka antaa havainnollisen kuvan punakaartilaisten mielialasta peräytymisen alettua. Lainaamme osia siitä tähän.
'Kun Tapan asema joutui jälleen meidän miestemme haltuun ja punakaartilaiset juoksivat niinkuin karja Rakvereen paetakseen sieltäkin edelleen, oli Anvelt esikuntineen saapunut kaupunkiin ja koettanut siellä pysähdyttää peräytymistä. Anvelt oli sanonut:
— Siinä on rahaa, minä jaan sen teille, malttakaa mielenne, venäläiset, älkää juosko!