Myöskin pienemmät sota-alukset saattoivat nyt lähestyä rantaa avaten keulassa ja komentosillalla olevista kevyistä tykeistään tulen rantaa vastaan. Yhä lähemmäksi ne uskaltautuivat suurten laivojen jäädessä kauemmaksi ulapalle pommitusta jatkamaan. Rantapatterien ammunta lakkasi.
Kun oli saavuttu n. 1 km päähän rannasta, solui 100 miestä kantava moottorialus lopettaen ampumisen sen kuljetuslaivan viereen, jossa majuri Ekström ja kapteeni Paulus olivat. Miehiä hyppäsi heti aluksen kannelle. Konekiväärejä, kiväärejä ja patruunoja laskettiin sinne. Majuri Ekström adjutantteineen, 4:nnen komppanian miehiä ja joitakuita virolaisia oli näiden ensimmäisten joukossa. Moottorialus kääntyi maata kohden. Konekiväärit sen keulassa tatattivat.
Vihollinen suuntasi konekivääri- ja kivääritulen lähestyvää alusta kohden. Pari miestä haavoittui lievästi. Mutta yhä lähemmäksi rantaa alus saapui. Puolta matkaa kauemmaksi ei kuitenkaan päästy moottorialuksella. Viimeinen puoli kilometriä oli kuljettava veneillä, mikä oli sitäkin vaikeampaa, kun myrsky oli ankara ja ranta sillä kohdalla kivien ja salakarien reunustama. Veneet tarttuivat vedenalaisiin kareihin. Miesten täytyi hypätä veteen, joka ulottui rintaan saakka ja kahlata kuulasateessa pitäen kivääriä korkealla päänsä päällä rantaan, jossa he ryhtyivät taisteluun. Konekiväärejäkin saatiin pian maihin. Ne alkoivat rätistä vimmatusti. Viholliset olivat vetäytyneet kauemmaksi sisämaahan, heidän jälkijoukkonsakin ajettiin pakosalle.
Vänrikki Dahlgrenin johtamasta 4:nnestä komppaniasta saatiin ensiksi maihin 1:nen joukkue. Maihinnousupaikkaa, jota bolshevikijoukot yhä uhkasivat, jäi majuri Ekström vartioimaan aluksi vain muutamien upseeriensa ja neljän 4:nnen komppanian sotilaan kera. Vänrikki Dahlgren lähetettiin joukkoineen vänrikki Hayenin johtamien konekiväärien tukemana katkaisemaan maantietä. Joukko eteni ketjussa Udriakylään, josta 50 vihollisen ratsumiestä karkotettiin lyhyen laukaustenvaihdon jälkeen.
Senjälkeen joukkue jatkoi matkaa Repnikiä kohden, jonka luona vihollisen kuormasto-osasto seisoi matkalla Lagenasta. Klo 3,30 ip. vihollinen alkoi ampua lähestyvää joukkoa kivääreillä ja 1 konekiväärillä n. 200 metrin päästä. Kiivasta laukaustenvaihtoa kesti neljännestunnin. Senjälkeen vänrikki Dahlgrenin joukko valtasi kuormaston, joka, kuten sittemmin selvisi, kuului eräälle punaiselle puhelinosastolle. Vangiksi saatiin 10 venäläistä.
Joukkue marssi sitten Lagenan kartanoon, johon se saapui klo 6 ip. yöpyen sinne. Sotasaaliiksi saatiin m.m. runsaasti ampumatarpeita. Vänrikki Dahlgren ilmoitti Lagenasta majuri Ekströmille päivän vaiheista ja pyysi lähettämään loput komppaniastaan kartanoon, mikäli se oli ehtinyt jo päästä maihin. Klo 11 ip.komppania olikin koossa Lagenassa. Koko yön vihollisen patrulleja ja ratsumiehiä liikkui kartanon ympäristössä, ja useita niistä vangittiin.
Desanttijoukkojen asema oli hetkittäin varsin vakava. Nopea suoritus oli onnistumisen välttämätön ehto. Mutta nyt myrsky ja pimeys haittasivat suuresti maihinnousua. Kuljetusveneitä soutavat sotilaat saivat ponnistaa viimeisetkin voimansa selvitäkseen aallokossa takaisin laivojen luo uusia joukkoja hakemaan. Heidän suorittamansa raskas työ ansaitsee mitä suurinta kiitosta.
Käytettävinään olevista sotilaista majuri Ekström heti maihin päästyään lähetti vääpeli Jarl Dammertin ja sotilas Alvar Tallqvistin edessiirretyksi parivartioksi länteen vievälle tielle. Heidän ruumiinsa löydettiin seuraavana aamuna vartiopaikalta, johon he olivat askeltakaan väistymättä kaatuneet. Toiset kaksi sotilasta oli asetettu vartioksi Udriakylään. Vihollisen ratsupatrulli ilmestyi iltamyöhällä pimeästä yht'äkkiä tämän parivartion eteen yllättäen sen. Toinen sotilaista, Johannes Backlund, haavoittui heti vatsaan ja vaipui maahan ennättämättä ampua. Hänen toverillaan oli kuitenkin kivääri pian valmiina, ja sen luoti surmasi patrullia johtaneen bolshevikiupseerin. Ratsumiehet käänsivät silloin nopeasti hevosensa ja katosivat pimeyteen.
Haavoittuneen tilalle määrättiin vartioon muudan upseeri. Majuri Ekström antoi eräälle desanttialuksista käskyn heti lähteä kuljettamaan pahasti haavoittunutta vapaaehtoista Tallinnaan saamaan pikaista lääkärinapua. Sotilas Backlund kuoli kuitenkin jo laivalle vietäessä päästämättä suurista tuskistaan huolimatta valituksen sanaa huuliltaan.
Tilanne oli synkkä ja epäselvä. Vihollisen patrulleja ja partioita liikuskeli kaikkialla ympärillä. Etuvartijat joutuivat tuon tuostakin laukaustenvaihtoon vihollisen kanssa, joka vetäytyi kauemmaksi rannikolta vasta sitten, kun majuri Ekström oli saanut enemmän miehiään maihin, joten lähitienoon puhdistamiseen saatettiin ryhtyä.