»En ole ennen kuullut sellaista musiikkia», kertoo muudan mukana ollut virolainen. »Päämme päällä on kuin rakeet pieksäisivät ikkunaa, ääni vain on vihlovampi. Puiden oksia sataa maahan. Eräs sähkölanka tempautuu vinkuen kerälle ja kiemurtelee maassa kuin mato.
»Meidän maihinnousujoukkojemme kolminkertainen ketju — suomalaiset edessä, toinen ja kolmas rivi meidän iskujoukkojamme — tunkeutuu vihollisen päälle. Eräs konekivääri joutuu epäkuntoon, ei ammu. Majuri Ekström juoksee kuulasateessa sen luo, saa sen jälleen käyttökelpoiseksi, ja se tatattaa edelleen. Muudan suomalainen upseeri johtaa ryhmäänsä seisoen pystyssä vihollisen tulen alaisena. Eräs 15-vuotias suomalainen vapaaehtoinen on juossut viitisenkymmentä askelta ketjun eteen ja ampuu karabiinillaan niinikään seisaaltaan. Kuulia lentää kuin rakeita, mutta poikanen jää kuin vihollisen kiusalla vahingoittumattomaksi.»
Kun suomalaisten ja virolaisten tarkka ja kiivas tuli teki viholliselle mahdottomaksi päästä kartanoon suoraan edestä, koetti se kiertää puolustajat lähettäen sekä vasemmalta merenrantaa pitkin että oikealta saartojoukkoja. Virolaiset saivat käskyn levittää ketjuaan oikealle. Äärimmäiseksi sille sivustalle lähetettiin vielä ryhmä suomalaisia vänrikki T.P. Alfthanin johdolla. Se syöksyi uhkarohkeasti — välittämättä edes käyttää hyväkseen läheisen mäenharjanteen tarjoamaa suojaa — lakeuden poikki oikealle siivelle täydellisesti vihollisen näkyvissä. Kuin ihmeen kautta ryhmä pääsi luotituiskun lävitse ainoatakaan miestä menettämättä. Se pakotti vihollisen peräytymään verissä päin. Toisellakin siivellä saartoyritys epäonnistui täydelleen.
Vihollinen peräytyi. Kuitenkaan Lagenan taistelu ei ollut vielä lopussa. Vain sen ensimmäinen jakso oli päättynyt.
Majuri Ekström aavisti, että kun vihollinen kerran oli saanut käskyn raivata tieltään Lagenaan sijoittuneet joukot, ei se heittäisi yritystä niin helpolla sikseen. Voitiin laskea, että vihollinen tekisi seuraavan hyökkäyksen etelästäpäin rautatien suunnalta, jonne sen ketju oli painunut. Konekivääreille määrättiin asemat. Kartanon puiston ja kiviaidan juuri tältä suunnalta odotettavissa olevan hyökkäyksen torjumiseen tarjoamia edullisia puolustusasemia pantiin kuntoon ja vahvistettiin.
Kun vihollista ei kuitenkaan kuulunut, saivat Lagenaan sijoittuneet joukot käskyn valmistautua jättämään kartanon klo 2 ip. jatkaakseen matkaa Narvaa kohden.
Lähtö myöhästyi kuitenkin kymmenisen minuuttia. Komppaniat olivat juuri asettumassa marssijärjestykseen kartanon luo, pari patrullia oli lähetetty ympäristöön, toinen rautatietä kohden. Silloin kiivas kiväärituli alkoi yht'äkkiä etelästäpäin.
Vihollinen hyökkäsi uudelleen!
Sekasorto syntyi hetkeksi. Majuri Ekströmin ja 3:nnen komppanian päällikön, vänrikki Laaksosen järkähtämätön rauhallisuus ja neuvokkuus pelastivat kuitenkin tilanteen. 3:nnen komppanian miehet, joista useimmat olivat jo Suomen vapaussodan aikana taistelleet majuri Ekströmin johdolla, ja jotka luottivat täydellisesti päällikköihinsä, tekivät uljaasti tehtävänsä, hajautuivat nopeasti ketjuun ja avasivat tulen. Konekiväärit sijoitettiin asemiin, ja pian ne olivat toiminnassa rauhoittaen omia miehiä ja syösten kuolemaa hyökkäävän vihollisen keskelle. Virolaiset asettuivat myöskin asemiin ja täyttivät taistelun kuumuudessa hyvin paikkansa. Osa joukoista asettui kartanon puutarhan eteläreunaan, toinen osa pitkin maantien vartta.
Kun vihollisen alkurynnäkkö oli lyöty takaisin ja tuli oli harventunut, huomasivat Lagenan puolustajat erään sotilasosaston marssivan ohi kartanon eteläpuolitse. Ensimmäinen ajatus oli, että se oli vihollinen. Mikä oli niin ollen sen tarkoitus? Aikoiko se sivuuttaa Lagenaan jääneet joukot ja hyökätä Narvan kimppuun käyneiden komppanioiden selkään? Jos vihollinen olisi tehnyt niin, olisi kaikki luultavasti ollut hukassa. Suomalaiset 1:nen, 2:nen ja 4:S komppania olisivat tuhoutuneet ilman, että majuri Ekström olisi joukkoineen voinut heitä auttaa.