Edellä on mainittu patrulleista, jotka lähetettiin liikkeelle ennen taistelun toista jaksoa. Toinen niistä sai kokea sangen kovia. Korpraali B. kertoo siitä seuraavaan tapaan:
»Kersantti Gunnar Bilkenroth sai käskyn 7 vapaaehtoisen puhelinmiehen kera lähteä katkaisemaan rautatietä Lagenan luona. Seuraavat ilmoittautuivat: Sigurd Ahlström, Väinö Borg, Harald Elfgren, Toivo Jaakkola, Sulo Laitinen, Paul Nyman ja Gustaf Sederholm. Juuri lähdettäessä saapui vartiolta metsänlaidasta raportti, että muutamia sotilaita näkyi kentällä. Samalla pyydettiin kiikaria. Siihen ei kuitenkaan kiinnitetty huomiota, ja tämä laiminlyönti muodostui joukollemme kohtalokkaaksi.
»Lähdimme kentän ylitse kulkemaan asestuksenamme kiväärit, 1 rautakanki ja 1 käsigranaatti. Kun olimme edenneet kilometrin verran, näin minä n. 30 metrin päässä edessäni sotilaan, jolla oli harmaa karvalakki päässään. Samassa pamahti joka pensaan takaa. Me heittäydyimme maahan ja vastasimme tuleen.
»Ammunta levisi kauas meistä vasemmalle pitkin vihollisen ketjua. Sen vasen siipi näytti loppuvan meidän lähenemme. Yleinen ammunta alkoi kaikkialla ympärillämme sekä kartanosta että vihollisen asemista. Me makasimme vihollisten ja toveriemme ristitulessa. Granaatteja räjähteli. Emme tienneet, tulivatko ne virolaisista sotalaivoista vai bolshevikien panssarijunasta.
»Muutamien minuuttien laukaustenvaihdon jälkeen Bilkenroth komensi: ketju takaisin! Minä en kuullut sitä, mutta nähtyäni hänen valkoisen lakkinsa kaukana takanani aloin minäkin ryömiä taaksepäin. Lähin naapurini, Laitinen, haavoittui ja huusi surkeasti apua. Saadakseni hänet vaikenemaan vedin häntä n. 100 metriä taaksepäin, mutta sitten hän haavoittui toisen ja kolmannen kerran ja menetti tajuntansa. Luulin hänen kuolleen ja jätin hänet.
»Sederholm oli äärimmäisenä vasemmalla sivustallamme. Hänen jalkainsa välitse lensi kuula, ennenkuin hän ennätti heittäytyä maahan. Hänen arvelunsa mukaan vain 5 m. päässä hänestä makasi muudan bolsheviki, jonka hän laukaustenvaihdossa sai ammutuksi. Konekiväärikin oli sijoitettu lähelle. Kuulia tuli kuin herneitä läkkipeltiä vastaan. Minun edessäni oli toinen konekivääri, mutta siihen punaisten ketju näyttikin loppuvan. Elfgren sai kuulan lakkinsa ja manttelinsa lävitse; shrapnellin siru tempasi Nymanilta lakin ja hiuskiehkuran. Bilkenroth sai pieniä haavoja kasvoihinsa räjähtävästä kuulasta. Kun Elfgrenin kivääri joutui epäkuntoon ja hän heitti sen pois, kohotti Ahlström päätään nähdäkseen, mitä oli tapahtunut, mutta sai kuulan läpi aivojensa ja kuoli heti. Jaakkola haavoittui kahdesti.
»Maa, jolla ryömimme taapäin, oli jäätynyttä suosammalta, vettä mättäiden välissä. Ehdittyäni muutamien kasvavien puiden luo nousin ylös, koska minulla oli suonenvetoa toisessa jalassani ja niin ollen vaikeaa ryömiä. Silloin olin jo likomärkä, ja vettä oli saappaissanikin. Sitten juoksin kartanoa kohden heittäytyen aina välillä maahan, kun kuulia rakeili liiaksi ympärilläni. Minua ammuttiin vielä tällöin molemmilta puolilta. Kuitenkin pääsin niin lähelle, että muudan aliupseeri rohkeni tulla ottamaan selvää, olinko ystävä vai vihollinen. Hänen kerallaan menin kartanoon. Silloin ei vielä muita ollut joukostamme palannut. Toiset jäivät makaamaan paikoilleen, kunnes hämärä saapui ja laukaustenvaihto lakkasi. Vihollisen ampumaketju tapasi sillä välin Elfgrenin, joka oli olevinaan bolsheviki puhuen ryssää ja juosten heidän kerallaan kappaleen matkaa. Minun jälkeeni saapui kartanoon Bilkenroth, sitten Elfgren, jota meikäläiset myöskin ampuivat, ja viimein Nyman ja Sederholm yhdessä. Illalla seisoessani vartiossa metsikön laidassa kuului kentältä avunhuutoja. Sinne lähetetyt sanitäärit löysivät Jaakkolan ja Laitisen.
»Vaikka siis retkemme tarkoitusperä jäi saavuttamatta, oli sillä mielestäni se merkitys, että se paljasti bolshevikien äkkiyllätysyrityksen, ja että meidän rintamanosallamme bolshevikit eivät päässeet, uskaltaneet tai ehtineet niin lähelle kartanoa kuin metsikön luona ja suurella maantiellä.»
3:nnen komppanian kokonaistappio Lagenan kartanon taistelussa oli 2 kaatunutta, nim. sotilaat Erkki Pesola ja Samuel Prättälä, sekä 7 haavoittunutta. Puhelinkomppanian kaatuneista ja haavoittuneista on edellä tehty selkoa. Virolaisista haavoittui muutamia, m.m. 2 upseeria.
Vihollinen oli tosin toistamiseen peräytynyt, mutta ei tiedetty, milloin se kävisi uudelleen rynnäkköön. Miesten oli niin ollen jäätävä ketjuun vielä taistelun lakattuakin. Heille tuotiin lämmintä ruokaa ja teetä sinne. Majuri Ekström kulki pitkin ketjua lausuen sanan siellä, toisen täällä, kiittäen ja rohkaisten miehiään. Mieliala oli erittäin reipas. Sotilaat koettivat tehdä olonsa mahdollisimman mukavaksi. He hakivat alleen heiniä, joiden päällä he sitten loikoilivat jutellen kaskuja, katsellen tykinvälähdyksiä taivaalla ja kuunnellen tykkien mahtavaa jyskettä.