Yhä useammin kertomuksia ja yhä enemmän tai vähemmän tarunomaisia juttuja näkyi Viron sanomalehdissä suomalaisten vapaaehtoisten urotöistä. Otettakoon tähän niistä pari luonteenomaista näytteeksi virolaisten silloisesta suhtautumisesta vapaaehtoisiin.

'Erään kerran kaksi suomalaista joutui bolshevikien käsiin, toinen heistä osasi viroakin. Bolshevikin esimies, jolla oli jo käsissään surmaamiskäsky, kysyi uhmaavasti:

— Miksi te tulitte meitä vastaan? Ettekö pelänneet, että teidät tapetaan?

Suomalainen vastasi:

— Mitäpä minä olisin pelännyt! Minä tahdoin tappaa sinut, nyt sinä tapat minut, mutta perästäpäin tulee minun veljeni ja tappaa kuitenkin sinut. Voitto aina jää meille.

Kiduttaminen ja lopuksi teloitus olivat tietysti vastauksena suomalaisen rohkeuteen.

Kymmenen suomalaista tiedustelijaa saapui pimeässä ensimmäisten
joukossa Joensuuhn. He päättivät mennä edelleen Narvan suuntaan.
Paikallinen väestö rukoili, etteivät he Jumalan tähden menisi, sillä
Joensuun ja Narvan välinen tie oli bolshevikeja täynnä.

— Niitähän me juuri etsimmekin! huusivat suomalaiset ja lähtivät matkalle.'

Osoitukseksi siitä, minkä merkityksen bolshevikit antoivat suomalaisten komppaniain suorittamalle Narvan valloitukselle, lainattakoon tähän osia pietarilaisessa »Krasnaja Gasetassa» tammikuun 21 p:nä ilmestyneestä kirjoituksesta »Narvan häpeätahra».

»Turhanpäiväinen hyökkäys, ja 200 valkokaartilaista karkoitti monituhatlukuisen puna-armeijan Narvasta. Tämä on korvapuusti koko puna-armeijalle, mutta sitäpaitsi meille kaikille työläisille, talonpojille ja neuvostovallan toimihenkilöille, Laiskuus, velttous kurinpuute — siinä Narvan häpeällisen tappion syyt. Tuhannet puna-armeijalaiset, jotka häpeällisesti pötkivät Narvasta pakoon, olisivat voineet repiä kourallisen valkokaartilais-hulttioita kappaleiksi, jos olisivat totelleet johtajiaan ja vielä enemmän: täyttäneet velvollisuutensa. Silläkin sotilaallisella valmistuksella, joka niillä oli olisivat joukot voineet hävittää vihollisen, jos millä olisi ollut vähemmän nylkemishalua ja enemmän uskollisuutta kansan asiaa kohtaan.