Sillä välin oli Helsinkiin jääneitä joukko-osastoja kiireellisesti pantu kuntoon, 2:sta pataljoonaa everstiluutnantti P. Halosen ja tykistöä jääkärikapteeni Aarne Snellmanin johdolla. Näiden joukko-osastojen järjestäminen ja asestaminen tapahtuivat suunnilleen samanlaisen suunnitelman mukaisesti ja samanlaisin vaikeuksin kuin 1:sen pataljoonan muodostus, josta edellä on kerrottu, joten niihin on tarpeetonta lähemmin puuttua.
Tammikuun 19 p:nä everstiluutnantti Kalm siirtyi Tallinnaan
esikuntineen, jota hiihtokomppania ja osa tykistömiehiä seurasi.
Rykmentin esikunta sijoitettiin Rataskaivukadun varrelle taloon N:o 3.
Patteriston esikunta asettui »Kultaisen Leijonan» hotelliin.
Tammikuun 23 p:nä patteristo sai vastaanottaa sille tulevat tykit satamatehtaalta. Tällöin 1:nen patteri sai 4 kpl. 57 mm tykkejä, 2:nen patteri 4 kpl. 87 mm kenttätykkejä ja 3:s patteri 1 kpl Schneider kanuunoita, sekä niihin kuuluvia ammuksia. Tykistön asestukseen kuului sitäpaitsi kiväärejä ja konekiväärejä. Patteriston päällystö oli seuraava: patteriston komentaja jääkärikapteeni Aarne Snellman, adjutantti jääkärivääpeli Valter Lagerström, myöhemmin vääpeli Frans Härmälä; intendentti jääkärivänrikki Kaarlo Rinne, patterien päälliköt jääkäriluutnantti Paul Påhlson, jonka johdettavana oli myös 18.I. annetun käskyn mukaan 1:sen patterin keskuudessa koulutettu, 30-miehinen räjähdyskomennuskunta, vänrikki Alvar Lehtonen, (hänen tilallaan myöhemmin jääkärivääpeli Lagerström), ja vänrikki Soini Holopainen.
23 p:nä siirtyi Tallinnaan 2:nen pataljoona, jonka päällikkyydestä samalla vapautettiin everstiluutnantti Halonen ja uudeksi komentajaksi määrättiin jääkäriluutnantti Gustaf Svinhufvud. Muuten tuli pataljoonan päällystö olemaan seuraava: adjutantti jääkärivänrikki Eero Manninen, myöhemmin varavääpeli Veli Ruuth; intendentti vääpeli Lauri Korhonen; 4:nnen komppanian päällikkö luutnantti Emil Pekkanen; 5:nnen komppanian päällikkö jääkärivänrikki Akseli Isopuro; 6:nnen komppanian päällikkö vänrikki Sulo Kallio, välillä jääkärivänrikki J.E. Sainio ja jääkärivänrikki Manninen, lopuksi vänrikki Oskari Meriluoto; K.K.K:n päällikkö vänrikki Oiva Vohlonen.
Muista rykmentin upseereista mainittakoon: rykmentin esikuntapäällikkö luutnantti Elja Rihtniemi, k.k.-upseeri jääkärikapteeni Ilmari Pohjanpalo, adjutantti vänrikki Meriluoto, lähettiupseeri jääkäri Johannes Tamminen, intendentti agronoomi Henrik Thornberg, intendentin apulainen liikemies Heinonen, rahastonhoitaja ylioppilas Lauri Rautanen, ylilääkäri lääketieteen kandidaatti Lauri Kallioinen, nuorempi lääkäri lääketieteen kandidaatti Ilmari Kalpa, sotapappi pastori af Björksten, hiihtokomppanian päällikkö jääkärivänrikki Niilo Kares, tiedonanto-osaston päällikkö vänrikki Lehtonen ja ratsuosaston päällikkö aliupseeri Eino Vartiainen.
Heti saavuttuaan Tallinnaan ja saatuaan aseet eri joukko-osastot ryhtyivät tarmokkaasti harjoittelemaan ja hankkimaan puuttuvia varustuksia.
Kaikki apuretkikuntaan kuuluvat upseerit olivat Viron väliaikaisen hallituksen ja Viron Avustamisen Päätoimikunnan välillä tehdyn sopimuksen mukaan oikeutetut yhtä astetta korkeampaan upseeriarvoon kuin heillä oli Suomen armeijassa. Everstiluutnantti Kalm teki sen johdosta Suomen Vapaajoukkojen Ylipäällikölle esityksen upseeriensa koroittamisesta tammikuun 20 p:nä. Ratkaisun viipyessä odottamattoman kauan everstiluutnantti Kalm julkaisi päiväkäskyissään N:o 15 ja 18 rykmenttinsä upseereille kuuluvat koroitukset nojautuen yllämainittuun sopimukseen. Seuraavassa tullaan senvuoksi käyttämään upseerien uusia arvoja.
Suomalaisille sotilaille Tallinna oli jotakin aivan uutta, siksipä he viihtyivätkin siellä aluksi sangen hyvin. Oli paljon nähtävää, uutta ja mielenkiintoista. Ja — mikä oli heille ehkä vielä tärkeämpää — he itse olivat kaupungin asukkaiden suuren mielenkiinnon esineitä. Joskin harjoitukset aamupäivisin olivat raskaita ja vartiopalvelusta ja patrullissa-oloa oli runsaasti, niin useimmat illat olivat vapaita. Sitäpaitsi majoitus ja ruoka olivat hyviä, joten niistä ei tarvinnut huolehtia.
Muudan Pohjan Poika kirjoittaa:
»Viru-uulitsalla on tanssipaikka. Siellä pojat käyvät. Siellä soitetaan rämeä-äänisellä pianolla. Tanssitaan. Virolaiset tytöt ovat tummatukkaisia, kiihkeitä. Tanssisalin takana on tarjoiluhuone. Siellä pullonkorkit paukahtelevat. Siellä nauru helisee, ja huumaava, epäselvä puheensorina kumisee.