»Siis vihdoinkin tapaisimme vihollisen!
»Jatketaan matkaa vuoroin aukeita, viljeltyjä seutuja, vuoroin metsämaita. Igastin kylän kautta kulkenut, pataljoonankomentajan välittömässä johdossa oleva pääjoukko on nyt saavuttanut komppaniani jälkijoukon. Se lisää turvallisuuden tunnetta. Vihollista vain ei näy.
»Yht'äkkiä kuuluu laukaus. Vihollisen etuvartija ampuu ennen karkuun lähtöään merkkilaukauksen meidän metsässä etenevää kärkeämme kohden — tietysti sivu. Samassa pamahtavat kärkimiesten vastalaukaukset. Hurraata huutaen kärkijoukko syöksyy vääpeli Pietilän johdolla eteenpäin.
»Annettuani merkin komppanialleni seurata juoksen eteenpäin. Eteeni avautuu iso aukea, jonka toisessa laidassa suuri vihollisjoukko liikehtii noin 600—700 metrin päässä. Se avaa kiivaan tulen meitä kohden. Edessä oleva tasanko ylenee loivasti noin satakunta metriä eteenpäin tarjoten maassa makaavalle jonkin verran suojaa. Sen korkeimmalla kohdalla on talo. Sieltä maasto alkaa loiveta, kunnes taas nousee vihollisen puolella.
»Mutta mitä joukkoja nuo ovat, aukean vasemmalla puolen, jotka suuntaavat kulkunsa edessä olevaa vihollista kohden? Tarkastan kiikarilla. Aurinko paistaa suoraan päin, joten en voi erottaa muuta kuin ääriviivat. Miehiä venäläisessä sotilaspuvussa. Voisivatkohan ne olla virolaisia?
»Taisteluintoinen kärkijoukko on ketjussa syöksynyt jo kauas aukealle ja avannut kiivaan vastatulen. Annan sille käskyn edetä korkeimmalle kohdalle, jotta se saisi näkyvän maalin. Komppanian pääjoukon määrään kehittämään sieltä edelleen ketjua oikealle pitkin metsänlaitaa ja avaamaan sitten tulen edessä olevaa vihollista vastaan.
»Lähden kärkijoukon jäljessä aukealla olevaa taloa kohden, johon vasen siipi ulottuu. Päästyäni perille ryhdyn jälleen kiikarilla tarkastamaan vasemmalla noin 500—600 metrin päässä meistä liikehtiviä joukkoja, joista suurin osa on jo kadonnut metsäsarakkeen taa. Huomaan silloin, että miehet kävellessään ampuvat meitä — siis vihollisia! Komennan vastatulta. Oikealla oleva vihollinen asettuu myös asemiin pitkin metsänlaitaa ja alkaa ampua meitä kiivaasti.
»Olemme ristitulessa!
»Ketjussa makaavilla sotilailla on sentään verrattain suojattu asema tällä sivustalla. Käskettyäni ylläpitämään tasaista tulta poistun mennäkseni oikeaa siipeä tarkastamaan.
»En ole astunut vielä montakaan askelta, kun tunnen yhtäkkiä kuin isolla moukarilla olisi lyöty jalat altani ja samassa suistun maahan. Vasen jalkani on aivan hervoton, ja virtanaan veri syöksyy reidestä valkealle hangelle. Kyynärpäiden varassa alan vaistomaisesti ryömiä eteenpäin metsänlaitaa kohden, mutta pitkälle en pääse, ennenkuin voimani herpautuvat. En jaksa edes sitoa haavaani.