Eversti Kalm sai 12 p:nä vastauksen, jossa ilmoitettiin, että hän saisi lähettää yhden komppaniansa Marienburgin rataa katkaisemaan määrättyjen joukkojen mukaan. Koska hän ei saanut koko tehtävää suorittaakseen ja hän piti tällaista järjestelyä tarkoitustaan vastaamattomana ja epäonnistuneena, ilmoitti hän kenraali Wetzerille lähettävänsä 1:sen pataljoonansa tykkien ja panssarijunan kera Koikylän seuduille, mutta antavansa etenemiskäskyn vasta sitten, kun hän saisi varman tiedon, että rata todella oli katkaistu.

Saatuaan sanoman, että eversti Puskarin joukot lähtisivät liikkeelle 13 p:nä klo 6 ap., eversti Kalm antoi saman päivän aamuna jääkärikapteeni Hannulalle määräyksen lähettää viipymättä liikkeelle yhden komppanian, jonka tuli olla voimakkaan tiedustelun kautta keskeytymättömässä kosketuksessa Koikylässä majailevan vihollisen kanssa. 3:s komppania, joka sai tämän tehtävän suorittaakseen, jätti Valkin jääkäriluutnantti Marttisen johdolla klo 10 ap.

Eversti Kalm antoi edelleen 13 p:nä klo 8,30 ap. operatsionikäskynsä N:o 7 määräten jääkärikapteeni Hannulan, johdossaan 1:nen pataljoona, Pohjan Poikain 1:nen ja 3:s patteri (jääkärimajuri Snellman) ja I kapearaiteinen panssarijuna (kapteeni Peters) sekä yhteyden pitoa varten 2 ryhmää ratsumiehiä (vääpeli Eino Vartiainen), etenemään Valk—Marienburg radan ja maantien suuntaan, valloittamaan — saatuaan siihen nimenomaisen käskyn eversti Kalmilta — Hoppenhofin rautatienaseman ja valvomaan teitä Adsel—Koikylästä Neu-Laitzeniin.

2:nen pataljoona oli jäävä reserviin Valkiin, johon myös rykmentin esikunta ja 1:sen pataljoonan raskas kuormasto jäivät.

Tiedonanto-osaston päällikkö määrättiin ryhtymään toimenpiteihin voidakseen huolehtia yhteydestä jääkärikapteeni Hannulan joukkojen kanssa niiden liikkumisen mukaan. Mutta tiedonanto-osastolla ei ollut käytettävänään enempää kuin jokunen sata metriä puhelinjohtoa, joten sen toiminnasta ei pataljoonalla ollut suurtakaan hyötyä, se kun oli rajoitettu käyttämään yksinomaan yleisiä puhelinlinjoja. Sitäpaitsi Pohjan Poikain ryhdyttyä suorittamaan kiertoliikettään Marienburgia kohden puhelinyhteys ei enää voinut tulla kysymykseenkään.

Rykmentin lääkäri, lääkintämajuri Kallioinen seurasi 1:stä pataljoonaa. Lääkintäkapteeni Kalpa ryhtyi toimenpiteihin saadakseen asemakomendantin avustuksella kokoon ambulanssijunan, joka etenisi virolaisen panssarijunan jäljessä korjaten suomalaisia haavoittuneita. 13 p:n iltana ambulanssijuna olikin kunnossa. Sairashoitohenkilökunta vietti sitten siinä seuraavat päivät kulkien edestakaisin rintaman ja Valkin väliä panssarijunan perässä, jonka täytyi joka 6 tunnin perästä palata takaisin hakemaan vettä.

Pohjan Poikain rykmentillä — aluksi tosin vain sen 1:sellä pataljoonalla — oli siis tiedossa uusi taistelukausi, jonka vastuksia ja uhreja ei voitu edeltäpäin arvioida. Mutta riemukkain hurraa-huudoin otettiin sanoma rintamalle lähdöstä vastaan sekä upseeriston että miehistön keskuudessa.

Rykmentin vahvuus tähän aikaan (11.2.) oli seuraava:

ups. aliups. miehistöä. yht. hev. ajoneuv. Rykm. esikunta 18 13 26 57 17 — 1:nen pataljoona 9 96 654 759 64 52 2:nen » 10 85 691 786 51 34 Tykistö 13 51 254 318 168 54 Tiedonanto-os. 1 11 87 99 1 — Sairashoito-os. 2 3 11 16 — — Ratsuos. 1 10 46 57 56 8 Soittokunta 2 9 25 36 — — Koko rykmentti 56 78 1.794 2.128 357 148

(Vahvuusilmoituksessa ei ole kuitenkaan otettu huomioon ennenmainittuja upseerikoroituksia urhoollisuudesta Valkin valloituksessa, jotka tähän aikaan eivät vielä olleet julkaistuja.)