1:sen pataljoonan sekä 1:sen ja 3:nnen patterin jääkärikapteeni Hannulan johdolla tuli ottaa 16 ja 17 pm välisenä yönä haltuunsa linja Piri—Aajoki—Mustjoki—Mustjoen rautatiesilta—Mönisten kartano.
2:sen pataljoonan 4:nnen ja 6:nnen komppanian, 2/3 2:sesta K.K.K:sta ja 2:sen patterin oli lähdettävä 4 ratsuosastoon kuuluvan lähetin kera jääkärikapteeni Svinhufvudin johdolla Valkista 17 p:nä klo 1 yöllä maanteitse Koikylän kartanoon, jossa levähdettyään niiden tuli jatkaa matkaansa Vanakupjan ja Kilijarin taloihin reserviin.
Asemakomendantti Leo Eronen sai käskyn huolehtia siitä, että ambulanssijuna olisi 17 p:nä klo 7 ap. Valkin asemalla ja siihen liitettyinä eversti Kalmin esikuntaa varten I luokkavaunu, muulle henkilökunnalle 1 vaunu ja Pohjan Poikain soittokunnalle, jonka myöskin tuli lähteä mukaan tulilinjoille, 1 vaunu.
Lääkintämajuri Kallioinen määrättiin ambulanssijunan päälliköksi, lääkintäkapteeni Cederberg seuraamaan 1:stä ja lääkintäkapteeni Kalpa 2:sta pataljoonaa.
Valkiin oli jäävä eversti Kalmin sijaiseksi kapteeni Rihtniemi ja kaupungin komendantin käytettäväksi 5:s komppania 2 raskaan konekiväärin kera.
Valkissa olleiden joukko-osastojen keskuudessa esiytyi kuitenkin jo tällöin haluttomuutta ryhtyä hyökkäämään Viron kansallisten rajojen ylitse, ja siitä oli nyt — sotilaiden mielestä — kysymys.
Sen johdosta eversti Kalm kaikille Pohjan Pojille luetussa kirjelmässään helmikuun 16 piitä ilmoitti, että tottelemattomuuteen yllyttävät sotilaat erotettaisiin heti rykmentistä. Samalla selitettiin, että kysymyksessä ei ollut vieraiden maiden valloittaminen, vaan ainoastaan Viron kansallisten rajojen ja Viron alueen tehokkaaseen puolustamiseen sopivien asemien hankkiminen, ja ilmoitettiin, että Viron kansallinen eteläraja oli luettava kulkevaksi linjaa Heinaste—Salatsijoki—Burtnekjärvi—Saulek—(Aajokea myöten) Ramnek — Valk-Marienburg radan ja Pihkova-Riika valtatien risteys— (Hoppenhof—Isborsk maantien eteläpuolitse) Isborskin kauppala ja lopuksi viimemainitun kaakkoispuolitse Isborskin aseman kautta Peipusjärveen.
Mieliala sotilaiden keskuudessa rauhoittuikin tällä kertaa ilman enempiä toimenpiteitä. Tämä tapahtuma oli vain pieni välikohtaus; mutta se ilmaisi samalla, että rykmentin ennen aivan erinomainen mieliala oli laskemassa, ja että tuhan alla hehkui.
1:selle pataljoonalle määrätty linja olikin jo muuten saavutettu, vain Mustjoen rautatiesilta ja Mönisten kartano olivat vielä punaisten hallussa. Etenkin edellisen valtaaminen oli vaikea ja vaati nopeaa toimintaa. Punaiset saattoivat räjähdyttää sillan minä hetkenä tahansa, ja he tekisivät sen varmasti heti, kun suomalaisvirolaisten joukkojen puolelta ilmenisi vähänkin epäilyttävää.
Kapearaiteisten panssarijunien päällikkö antoi rautatiesillan valtaamiseksi käytettäviksi n. 20 luotettavaa miestä oppaan sekä hevosten ja rekien kera. Suunnitelma oli, että virolainen komennuskunta lähtisi klo 3 yöllä Essemäen kenttävartion kautta otettuaan mukaansa yhden Pohjan Pojan yhdysmieheksi ja hyökkäisi radan pohjoispuolitse yllättävästi rautatiesillalla olevan punaisten räjähdyskomennuskunnan selkään konekivääriosaston kiirehtiessä suoraan metsän halki. Sittenkuin sillan vartijat olisi saatettu vaarattomiksi, oli konekivääritulella ja käsigranaateilla pidettävä vihollinen loitolla, kunnes Pohjan Poikain 2:nen komppania, jonka siihen mennessä oli edettävä Kallikylän luo, ehtisi paikalle ja turvaisi sillan omistuksen.