»Apua ei ehditty lähettää vielä, kun jo hänen miehiään märkinä ja verissään alkoi tulla majapaikkaamme. He kertoivat taistelun kulusta.
»Aina vain oli menty eteenpäin, vihollinen peräytyi aina syvemmälle synkkään metsään. Vähän oli miehiä kyllä peloittanut, mutta kun vänrikki Laurikainen marssi edellä, niin kukaan ei ajatellutkaan takaisin kääntymistä.
»Vihdoin oli tullut pimeä, ja vihollinen oli saartanut heidät melkein kokonaan. Pohjan Pojat odottivat erään pienen mäen kupeella ketjussa tien molemmilla puolin.
»Laaksosta alkoi kuulua ryssien puheensorinaa. Siellä vihollinen komensi joukkojaan ketjuun, mutta ryssät eivät millään olisi tahtoneet lähteä eteenpäin. Vihdoin he kuitenkin alkoivat hitaasti kulkea kohti suomalaisia, joiden asemista he eivät tienneet mitään.»
»Pohjan Pojat näkivät, miten kolme tiheää vihollisketjua pimeässä vyöryi heitä kohden, mutta he eivät väistyneet paikoiltaan, äänettöminä vain odottivat. Vihdoin bolshevikit olivat jo aivan heidän edessään. Silloin vänrikki Laurikainen laukaisi seisaaltaan mauserinsa vihollisen johtajan korvaan surmaten hänet heti. Mutta kintereillä seurannut bolsheviki ehti myös ampua vänrikki Laurikaista rintaan. Sama ryssä sai kuitenkin vielä maistaa vänrikin mauserin kuulaa. Kova kiväärinpauke seurasi heti näitä laukauksia, ja ennen pitkää bolshevikit vetäytyivät takaisin.
»Pohjan Pojat koettivat tuoda muassaan johtajansa ja aivan hänen viereensä kaatuneen ryhmänjohtajan, aliupseeri Arvo Heinon ruumiita. mutta se osoittautui mahdottomaksi. Osa patrullista palasi Luxenhofiin tuomaan sanaa tapahtumasta, toinen osa jäi taistelupaikan läheisyyteen.»
Saatuaan sanoman vänrikki Laurikaisen ja aliupseeri Heinon kuolemasta komppanianpäällikkö, kapteeni Pekkanen riensi vänrikki Luostarisen ja muutamien sotilaittensa kera noutamaan kaatuneiden ruumiita. Kun he lähestyivät taistelupaikkaa, tuli heitä vastaan muutamia partioon osaaottaneita sotilaita, jotka henkensä uhalla pelastettuaan johtajiensa ruumiit kuljettivat niitä nyt reellä kohti Luxenhofia. Bolshevikit eivät olleet ehtineet edes ryöstää kaatuneita.
Jääkärikapteeni Svinhufvud mainitsee pataljoonansa sotapäiväkirjassa tilanteesta:
»Asukkaiden ja saatujen vankien kertomusten mukaan, jotka kaikki muuten olivat yhdenmukaisia, olivat vihollisen voimat kaksi rykmenttiä (noin 2.000 miestä) keskittäytyneinä Oppekalnin ja Alt-Laizenin seutuville. Vihollisen keskuudessa vallitsee suuri paniikki ja joukot ovat aivan hajoamistilassa ollen solumassa - Marienburgia kohti. Sitäpaitsi sotilaitten ja neuvostojen välillä vallitsee erimielisyyttä tuon kauppalan puolustamisesta. Osa vihollisista on omavaltaisesti marssinut kauppalan läpi Pihkovaan päin.»
Eversti Kalm, jolle tilanteesta Luxenhofissa oli ilmoitettu, lähetti 4:nnelle komppanialle ilmoituksen, että se saisi vetäytyä takaisin Hoppenhofiin. Jääkärikapteeni Svinhufvud katsoi kuitenkin, että peräytyminen, vaikka sitä voitiinkin silloisissa oloissa pitää parhaana, olisi lamauttanut yhä enemmän miehistön mielialaa, ja päätti jäädä paikoilleen. Yö kuluikin vastoin odotuksia rauhallisesti.