»Alamme edetä ketjussa kohti asemaa, jonne on noin puoli virstaa.
Jotakin muuta on vielä saatava aikaan.
»'Haa! Tässähän se onkin', kuiskaamme.
»Ihastumme. Olemme tulleet toiselle sillalle, paljon suuremmalle. Mutta ilomme osoittautuu ennenaikaiseksi. Silta on erittäin vankkatekoinen ja tiivis. Tavattoman lujia parruja, suunnattomasti hiekkaa, jykeviä kivipaasia. Ei missään pienintäkään koloa, jonne voisi räjähdysaineen asettaa, eikä meillä ole aikaa suuriin porauspuuhiin. Silta ulottuu 6—8 metrin pituisena kohisevan puron äyräältä toiselle, eikä siinä ole ainoatakaan kannatinpilaria, jonka räjähdyttämällä sen saisi luhistumaan.
»Ei. Silta on jätettävä rauhaan, mutta keksimme jotakin muuta. Päätämme lennättää joukon vaihteita ilmaan. Niiden korjaaminen vaatii aikaa, ja silloinhan tarkoituksemme on saavutettu: olemme saaneet katkaistuksi Schwaneburgin ja Marienburgin välisen rautatien ja viimemainitun valloittaessamme saamme sotasaaliiksi vetureita ja rautatievaunuja, joita vihollinen ei voi kuljettaa pois.
»Taas asetetaan tuhoa tuottavia kääryjä paikoilleen. Miehille annetaan lupa hiljalleen vetäytyä hevosten luo.
»– – – Nyt! Kaukana sillalla välähtää tulitikku samaan aikaan kuin mekin sytytämme panoksemme. Juoksemme etäämmälle. On lähes minuutti vielä aikaa.
»Sitten yht'äkkiä luminen kenttä leimahtaa tulenkarvaiseksi, ja heti senjälkeen pitkä, kaamean kumea, avaruuksia halkova jylinä vyöryy yli öisen seudun. Puunkappaleita ja soraa sataa ilmasta. Silta muurattuine partaineen on lentänyt olemattomiin.
»Taas — sama välähdys, sama ukkosta kymmenkertaa kumeampi jyrähdys.
»Riennämme katsomaan räjähdysten tuloksia, kapteeni Påhlson siltaa, minä vaihteita. Tehtävä on onnistunut: lukemattomat ratapölkyt ovat kappaleina, kiskojen päät kiemurtelevat käärmeinä ilmassa. Poistumme.
»Tulia syttyy ikkunoihin. Asemalla alkaa liikehtiä epämääräisiä haamuja — bolshevikeja. Tarkoituksiimme ei kuulu ryhtyä taisteluun vihollisen kanssa kaukana joukoistamme enää senjälkeen, kun olemme työmme saaneet tehdyksi. Sijoitumme rekiin, kiidämme kohti Seltinghofia niin kiireesti kuin mahdollista ehtiäksemme nukahtaa edes tunnin, pari, ennenkuin päivän marssi taas alkaa.