»'Joukkue 6:nnesta komppaniasta yhden kevyen konekiväärin kanssa vasemmalle', kuuluu käsky pataljoonankomentajan suusta ja jatkuu: 'Saartakaa vihollisen saartava sivusta!'
Joukkue lähtee johdollani. Kuluu aikaa. Joukkue kaartaa kilometrittäin metsäistä maisemaa; miehet astuvat lumessa ja hikoilevat.
»Taistelu jatkuu. Oikealta ja vasemmalta kulkevat uudet osastot tuleen.
Jääkärit vievät poikansa keskustan avuksi.
»Tykistökin rämähtää voimakkain äänin. Jääkärikapteeni Påhlsonin kevyt jaos lähettää terveisensä vihollislinjaan. Jokaista räjähdystä seuraa aina kuin käskystä omien konekiväärien kilpalaulu.
»Oikea sivusta on jo tulessa. Sen leveä komppaniaketju on ollut riittämätön vihollisen pitkään rintamaan. Mutta voitonvarmana ja rohkeana se on heittäytynyt taistelun hurjaan leikkiin.
»Lakkaamatta kiväärit räiskyvät, lakkaamatta konekiväärit tatattavat, silloin tällöin tykki jyrähtää.
»Joku mies on haavoittunut kuormaston lähellä. Kaikki voimat ovat käytännössä. Viimeinen arpa on lyöty, arpa elämästä tai kuolemasta, voitosta tai tappiosta, kunniasta tai häpeästä.
»Miehiä kaatuu, toisia haavoittuu. Pataljoonankomentajakin saa kuulan. Missä pelastus, mistä tulee apu, jos rintamaketjut murtuvat? Kuka tuo nyt sodan jumalan Pohjan Poikain avuksi? Sivistynyt maailmako? Nyt sitä tarvittaisiin! On kuultu puhuttavan monista divisioonista, kymmenistä tuhansista vihollisista, joita joka suunnalla on meitä vastassa. Nytkö ne kaikki ovat ympärillä?
»Mitähän miettii rykmentinkomentaja, mitä haavoittunut pataljoonan pää? Onkohan tämä se ennustettu 'punainen päivä', jonka koittamista niin monet ovat toivotelleet? Valkenikohan se näin usvaisena, sumun ja hämärän peittämänä? Niin petollinenko olikin se ensimmäisen päivän punainen aurinko kolme viikkoa takaperin? Se antoi voiton — nyt saamme tappion.
»Taistelu jatkuu.