Vastaus ei ollut suinkaan omiaan rauhoittamaan katkeroittuneita mieliä. Marienburg menetetty! Marienburg, jonka vuoksi niin moni Pohjan Poika oli uhrannut kukoistavan elämänsä ja vielä useammat terveytensä! Se oli liikaa.
Mutta ei siinä kyllin. Ensimmäistä tappion sanomaa seurasi uusia. Asema toisensa jälkeen joutui jälleen viholliselle, kunnes tykkien jyske taas kantautui läheltä Valkin kaupunkiin. Maaliskuun puolivälissä virolaiset jättivät bolshevikeille Koikylänkin. Jääkärikapteeni Hannula mainitsee rintaman maaliskuun alkupuolella olleen Valkista enää vain 6 km. päässä ja tavanneensa tällöin eräällä ratsastusmatkallaan virolaisen patterin Vinagin talon luona, n. 3 km. päässä Valkista lounaiseen, pommittamassa Tulbea ja Saulekin asemaa, jotka taas olivat vihollisen hallussa.
Nämä sanomat katkeroittivat yhä enemmän Pohjan Poikain väsyneitä mieliä. He alkoivat halveksia virolaisia joukkoja arvellen, etteivät ne pystyneet mihinkään. Tällöin syntyi myös tuo sittemmin Pohjan Poikain keskuudessa verrattain yleinen, seurauksiltaan erittäin vahingollinen mielipide, että heitä oli aikomus käyttää aina korvaamaan virolaisten joukkojen tappioita, kunnes koko Pohjan Poikain rykmentti olisi huvennut olemattomiin. Siihen he eivät tahtoneet alistua. Sotilaat arvelivat, ettei kannattanut taistella virolaisten puolesta, kun he itse eivät kuitenkaan muka kykenisi vapauttaan säilyttämään. Vapaaehtoiset eivät tulleet ajatelleeksi, miten vaikeassa tilanteessa virolaiset siihen aikaan olivat bolshevikien rynnistäessä suurin voimin pitkille rintamanosille riittämättömiä virolaisia joukkoja vastaan. Marienburgin säilyttäminen olisi vaatinut suuria voimia itse kauppalan ja koko rataosan Valk—Marienburg suojaamiseksi. Niitä ei ollut mistään saatavissa, eivätkä ne heikot pataljoonat, jotka voitiin lähettää kauppalan suojaksi, lähimainkaan olleet tehtävänsä tasalla. Vasta myöhemmin, sittenkuin Viron armeija oli kasvanut ja lujittunut, saatettiin Marienburgin miehitys toteuttaa.
Marienburgin menetyksen johdosta halu päästä kotimaahan kasvoi kasvamistaan. Työ oli sitäpaitsi tehty. Pohjan Pojat olivat täyttäneet velvollisuutensa, vapauttaneet Etelä-Viron, vieläpä vallanneet suuren kaistaleen lättiläistäkin aluetta. Elleivät virolaiset pystyneet käyttämään hyväkseen suomalaisten voittoja ja säilyttämään heidän valtaamiaan alueita, niin se ei kuulunut heihin, arvelivat Pohjan Pojat. He tahtoivat kotiin. Kun upseerit selittivät, ettei rykmentti vielä voisi kokonaisuudessaan palata kotimaahan, pyysivät yhä useammat yksityiset sotilaat vapautusta rykmentistä tai ainakin lomaa ilmoittaen syyksi, että he olivat suorittaneet loppuun tehtävänsä. Eversti Kalm myöntyikin useimmiten anomuksiin.
Pohjan Poikain rykmentin eri osastojen vahvuus helmikuun 28 p:nä oli seuraava:
1:nen pataljoona:
Yhteensä Lomalla Sairaana Komennettuna Paikalla
Upseereja 18. —. 2. 2. 14.
Alipääll. 89. 2. 13. 2. 72.
Miehistöä 632. —. 109. 13. 510.
Yhteensä 739. 2. 124. 17. 596.
2:nen pataljoona:
Yhteensä Lomalla Sairaana Komennettuna Paikalla
Upseereja 10. —. 1. 1. 8.
Alipääll 85. —. 4. 6. 65.
Miehistöä 704. 2. 45. 46. 611.
Yhteensä 799. 2. 50. 63. 684.
Patteristo: