Viime päivinä on sattunut tapauksia, jotka pakottavat minut kääntymään kaikkien niiden puoleen, joille 1 Pataljoonan kunnia ja maine on rakas. Joistakin tuntemattomista pimeistä lähteistä on nimittäin levitetty ilkeämielisessä tarkoituksessa huhu, että I Pataljoona muka aikoisi väkivoimin estää II Pataljoonan lähdön rintamalle pelastamaan uhatun aseman Pihkovan suunnalla. Onpa myös kerrottu, että minä olisin tällaisten suunnitelmien takana. Kun mainittu huhu minulle ilmoitettiin, torjuin mitä jyrkimmin moisen valheellisen puheen, joka vain on omiaan tahraamaan I Pataljoonan kunniakasta nimeä. Huomautin, kuinka mahdoton ja naurettava moinen huhu on, sillä mainehikkaampaa tietä kuin se, minkä I Pataljoona on Viron vapaussodassa itselleen raivannut, tuskin mikään muu joukko on kulkenut. Kaikessa tapauksessa — pimeät voimat ovat liikkeessä tarkoituksella saada aikaan hajaannuksen Pohjan Poikien keskuudessa. Nämä voimat käyttävät juuri hyväkseen kaikenlaisia ulkonaisia hankaluuksia, puutteita y.m. tarkoitusperiensä saavuttamiseksi. Meidän on muistettava, että Suomessakin on meillä paljon vihamiehiä, jotka kateudesta y.m. alhaisista syistä toivovat Pohjan Poikain kunniakkaalle historialle häpeällistä loppua ja jotka paraillaan koettavat mustata meitä, himmentää meidän urotekojemme mainetta. Mutta tämä vihollinen ei kuitenkaan ole vaarallisin. Meidän on muistettava, että sillä vihollisella, jota vastaan olemme taistelleet, on mitä laajakantoisin ja taitavasti järjestetty vakoilu- ja kiihoitustoiminta käynnissä kaikkialla. Sen vihollisen sormet ulottuvat meidänkin joukkoomme. Olemme kohdanneet tämän vihollisen useita kertoja taistelukentällä ja aina voittaneet. Mutta vaarallisempi ja vaikeampi voittaa on tämä vihollinen taistelukentän ulkopuolella, sen takana. On saatu epäämättömiä todisteita, että vihollisemme paraikaa punoo juomaan keskuudessamme. On mahdollista, että sen kylvö joissakin heikoissa sieluissa lankee suotuisaan maaperään. Minä vetoan senvuoksi taistelukentillä, tulessa ja vaaroissa vahvistetun asetoveruutemme nimessä teidän kaikkien kunniantuntoonne, ettette antaudu mihinkään harkitsemattomiin tekoihin. Itse ette sillä mitään voita, vihollisillemme se merkitsee arvaamatonta menestystä. Siinä neuvottelussa, joka muutama päivä sitten pidettiin upseeriston, alipäällystön ja miehistön kesken, sovittiin yhteisestä menettelytavasta ja mitenkä nykyiseen tilanteeseen on suhtauduttava. Päätettiin, että on vältettävä ja vastustettava kaikkia ajattelemattomia tekoja ja odotettava rauhallisina asioiden piakkoin tapahtuvaa ratkaisua sekä edelleen horjumatta täytettävä velvollisuutemme. Tästä päätöksestä on pidettävä kiinni. Ratkaisu ei kauvaa viivy. Rykmenttimme komentaja on sitä varten matkustanut Suomeen ja tuo hän ratkaisun tullessaan. Silloin on jokaisella oikeus vapaasti valita. Teidän, jotka nurkumatta olette kestäneet kaikki sotaretken vaivat ja voittaneet vihollisen lukuisissa taisteluissa, on nyt voitettava oma itsenne, eikä antauduttava kärsimättömyyden ja kavalien huhujen valtaan. Meidän on muistettava; mikä kauvaksi kantava historiallinen merkitys meidän osanotollamme Viron vapaustaisteluun on ollut ja minkä suurtyön siinä olemme suorittaneet. Meidän on muistettava, kuinka arvaamattomassa määrässä työmme on kohottanut Suomen nimen kunniaa ja arvoa koko maailman silmissä. Katsokaamme myös, ettemme tätä kirkasta kiipeämme viime hetkessä tahraa. Kokonaisen kansakunnan kohtalo lepää tällä hetkellä pääasiallisesti meidän hartioillamme, kansakunnan, jonka puolesta lukuisat veljemme jo ovat henkensä ja verensä uhranneet. Älkäämme antako heidän uhrauksensa hedelmien itsekkäistä syistä hukkaan joutua. Heidän muistonsakin jo yksistään velvoittaa meitä.
Tietoisuus siitä, mikä merkitys tällä pienellä suomalaisjoukolla on ollut ja edelleenkin on Viron kansalle, minkä suurtyön se on suorittanut, se on omiaan täyttämään meidän jokaisen mielen ylpeydellä ja ilolla. Älkäämme antako tämän ylpeyden vaihtua häpeän tunteeseen. Meidän on jokaisen tiedettävä, että lukumäärämme ja aseemme eivät ole ainoa tekijä työmme tuloksissa, vaan vielä enemmän nimemme varjo, joka uhkaavana leviää rintaman eri osien yli, pelkkä olemassaolomme, joka antaa virolaisille velallemme uskallusta, tuottaa vihollisillemme kauhua. Jos tämä nimi osottautuu tehottomaksi, niin silloin kaikki luhistuu.
Asetoveruutemme nimessä, yhteisten kunniakkaitten muistojemme nimessä vetoan teihin kaikkiin — näyttäkää, että I Pataljoona loppuun saakka pysyy ensimmäisenä pataljoonana.
Hannula Kapt. ja Patt. komentaja.»
2:sen pataljoonan komppaniat, jotka 1:sen patterin ja 1 jaoksen kera 2:sesta patterista uusien englantilaisten tykkien kanssa maaliskuun 12 p:nä klo 10 ip. lähtivät Valkista rautateitse Vörua kohden, eivät olleet vahvuudeltaan entisten veroisia. Ainoankaan miesluku ei noussut 100:aan. 4:nnessä komppaniassa esim. oli vain 12 aliupseeria ja 64 sotilasta jaettuina 2 joukkueeseen.
Jääkärimajuri Snellman saapui joukkoineen Vörun asemalle 13 p:nä klo 5 ap. ja sai siellä brigadin komentajalta, eversti Kubbolta tietää asemasta tällä suunnalla.
Virolaiset joukot olivat Petserin menetettyään parastaikaa peräytymässä Pimsajoen linjalle. Rautatien molemmin puolin toimi 2:nen virolainen jalkaväkirykmentti, jonka oikea siipi ulottui aina Vastseliinaan saakka. Siitä lounaiseen oli peninkulman levyinen kaistale melkein miehittämätöntä aluetta. Senjälkeen oli Koikylän rintamaa puolustamassa 3 heikonlaista suojeluspataljoonaa. Vastseliinan suunnalla oli vielä 1 eskadroona 2:sesta ratsurykmentistä. Eversti Kubbon tietojen mukaan oli vastassa sangen huomattavia vihollisjoukkoja: 3 virolaista kommunistirykmenttiä, useampia venäläisiä rykmenttejä, joissa oli myös virolaisia ja lättiläisiä punakaartilaisia, 5 patteria ja vapaaehtoisia joukkoja.
Jääkärimajuri Snellmanin ehdotuksesta eversti Kubbo määräsi Pohjan Pojat matkaamaan Vastseliinaan, joka vielä tällöin oli tiettävästi virolaisten joukkojen hallussa, ja ottamaan sen alkavan toimintansa lähtökohdaksi. Sittenkuin kyytihevoset olivat saapuneet, lähtivät Pohjan Pojat marssimaan ja ajamaan Vastseliinaa kohden — kohti raskaita, verisiä taisteluja.
Pohjan Poikain uusi toiminta-alue on korkeakumpuista, viljeltyä ylätasankoa, siellä täällä syvässä laaksossa kulkevan joen halkomaa. Suurehkojen kumpujen ja mäenharjanteiden välissä on suuria, aukeita peltomaita. Se kuuluu tienooseen, jota kutsutaan Liivinmaan Sveitsiksi.
Pohjan Pojat olivat tietoisia vastustajan ylivoimaisuudesta ja hyvästä asestuksesta. Mutta he luulivat voivansa lyödä sen pakosalle yhdellä tai kahdella taistelulla ja senjälkeen edetä vastarintaa kohtaamatta Riika—Pihkova viertotiehen. He saivat kuitenkin pian huomata erehtyneensä. Vihollinen piti joka puolella sitkeästi puoliaan, sillä oli aina varaa lähettää tappiolle joutuneiden joukkojen tilalle uusia, vereksiä voimia, jotka joka taholla ahdistelivat yhä harvalukuisemmiksi käyviä suomalaisia.